F1-urallaan lähes sata osakilpailua ajanut Timo Glock kommentoi kuluvan kauden F1-sarjaa Beyond the Grid -podcastissa. Saksalainen kehui vuolaasti MM-sarjaa johtavaa Max Verstappenia, jonka astuminen sarjaan on mullistanut koko lajia.
Verstappen on dominoinut mielin määrin tämän kauden F1-sarjaa. Hollantilainen on lähellä toista maailmanmestaruuttaan, kun hän lähtee tulevan viikonlopun Singaporen osakilpailuun 116 pisteen johdossa ennen Ferrarin Charles Leclerciä.
Glock nosti esiin Verstappenin, Leclercin ja George Russellin muodostaman nuorten ajajien kolmikon, joka on astunut lyhyessä ajassa sarjan kärkisijoille. Ensin mainittu sai kuitenkin osakseen vuolaimmat ylistyssanat.
- Radalla on valtavasti lahjakkuutta, kun katsoo Charlesia tai Georgea, ja sitä kuinka he ovat läpi juniorisarjojen ja dominoivat nyt...Maxin tulo sarjaan näyttää tällä hetkellä siltä, että hän kääntää koko F1:n ylösalaisin, Glock pyöritteli.
Glockin mukaan sarjassa käydään tällä hetkellä kiinnostavaa kamppailua nuorten ja kokeneempien kuljettajien välillä. Nuoremman sukupolven kuljettajien ohella hän jakoikin ylistystä myös Lewis Hamiltonille. Glockin mukaan seitsenkertaisen maailmanmestarin motivoituminen yhä uudestaan on ihailemisen arvoista.
- On yksinkertaisesti kiinnostavaa nähdä, miten motivoitunut hän on päihittämään nuoremmat kaverit, Glock sanoi.
Lue myös:
Charles Leclercille tylyä kritiikkiä - "Häneltä puuttuu edelleen jotain"
Lue myös:
Millä radalla Mercedes voi voittaa? – George Russell esitti oman näkemyksensä
Tweet