palkki

Lopettaako Lewis Hamilton F1-uransa? Nyt kuultiin painava puheenvuoro

24.09.2022 - 18:40:00

uutiskuva

F1-sarjan seitsenkertainen maailmanmestari Lewis Hamilton on puhunut avoimesti tulevaisuudestaan. Mercedeksen tämän kauden vaikeudet ovat tuomassa mestarille lisävuosia sarjassa.

Mercedes on ollut tällä kaudella vaikeuksissa ja se voidaan sanoa jo nyt, että Red Bull on tämän kauden mestari.

Max Verstappen on lujalla otteella kiinni uransa toisessa ja toisessa peräkkäisessä mestaruudessa ja Hamiltonin historiallinen kahdeksas mestaruus antaa edelleen odotuttaa itseään.

Hamiltonilta kysyttiin, aikooko hän jatkaa vielä uraansa ja kahdeksannen mestaruuden metsästämistä.

- Ehdottomasti, sillä se tulee ottamaan pidempään kuin vain yhden vuoden, Hamilton vastasi GP Fansin mukaan.

Mercedeksen vaikeudet ovat tuoneet Hamiltonille lisää motivaatiota. Hän haluaa lopettaa huipulla, ei huonoon kauteen.

- Kyllä tämä on rohkaissut minua jatkamaan vielä pidempään, Hamilton sanoi.

- Plus tunnen olevani kunnossa. Olen löytänyt uusia tapoja pitää itseni kunnossa fyysisesti. Mentaalinen haaste on jatkuva. Mutta niin se aina menee, koska me olemme urheilijoita ja haemme koko ajan äärirajoja, Hamilton sanoi.

Lue myös: F1-maailmanmestari puolustaa Ferrari-pomon kovaa temppua - "Jos aiot taistella Red Bullia ja Verstappenia vastaan..."


Teksti: Sport Content, Kuvat: Getty Images Sport
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 


uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 

uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva
 
uutiskuva