Ensi viikolla käynnistyvän Wimbledonin tennisturnauksen sijoituslistaukset on julkistettu. Sekä miesten että naisten sarjoissa turnauskaavioiden ykköseksi sijoitettiin maailmanlistan ykköspelaajat, Serbian Novak Djokovic ja USA:n Serena Williams.

Muista Grand slam -turnauksista poikkeavan Wimbledonin kaaviopistelaskun vuoksi vuosina 2008 ja 2010 mestaruuden voittanut Espanjan Rafael Nadal on sijoitettu miesten kaaviossa vasta viidenneksi. Se tietää sitä, että hän kohtaa jonkun kärkisijoitetusta jo puolivälierävaiheessa, mikäli he kaikki sinne asti ylätävät. Mahdollisia puolivälierävastustajia ovat Djokovicin lisäksi kakkoseksi sijoitettu britti Andy Murray ja kolmanneksi sijoitettu Sveitsin Roger Federer.

Wimbledonin kaaviosijoituksia laskettaessa otetaan huomioon tämän hetken maailmanlistapisteidenlisäksi pisteet ruohokenttäturnauksista kahden edellisvuoden ajalta. Viimeisen vuoden pisteetlisätään maailmanlistapisteisiin sellaisenaan, ja sitä edeltävän vuoden pisteistä lisätään75 %. Tämän myötä Nadalin viime vuotinen tappio Wimbledonissa jo toisella kierroksellaoli hänen kannaltaan melkoinen takaisku.

Miesten kaavion kärki:

1. Novak Djokovic SRB
2. Andy Murray GBR
3. Roger Federer SUI
4. David Ferrer ESP
5. Rafael Nadal ESP
6. Jo-Wilfried Tsonga FRA
7. Tomas Berdych CZE
8. Juan Martin del Potro ARG
9. Richard Gasquet FRA
10. Marin Cilic CRO
11. Stanislas Wawrinka SUI
12. Kei Nishikori JPN
13. Tommy Haas GER
14. Janko Tipsarevic SRB
15. Nicolas Almagro ESP
16. Philipp Kohlschreiber GER

Naisten kaavion kärki:

1. Serena Williams USA
2. Victoria Azarenka BLR
3. Maria Sharapova RUS
4. Agnieszka Radwanska POL
5. Sara Errani ITA
6. Li Na CHN
7. Angelique Kerber GER
8. Petra Kvitova CZE
9. Caroline Wozniacki DEN
10. Maria Kirilenko RUS
11. Roberta Vinci ITA
12. Ana Ivanovic SRB
13. Nadia Petrova RUS
14. Samantha Stosur AUS
15. Marion Bartoli FRA
16. Jelena Jankovic SRBa