Oman pelaajauransa vuoden 2012 kevääseen päättänyt Mikael Vuorio on Lukon SM-liigajoukkueen uusi maalivahtivalmentaja. 29-vuotiaan Vuorion ja Lukon välinen sopimus kattaa tulevan kauden pelit. Viime kauden lopun Vuorio toimi Samu Isosalon kakkosena Lukon A-nuorten joukkueessa.
– Otan Lukon yhteydenoton kunnia-asiana ja lähden liikkeelle tosi innostuneena. Koin, että pelaajaurani jäi vähän liian lyhyeksi ja tällä tavalla saan jatkaa hienon lajin parissa, omalla urallaan SM-liigaa Lukossa ja Jokereissa pelannut Vuorio kertoi Lukon tiedotteessa..
– Se helpottaa varmasti työtäni, että Moisasen Ari on luvannut antaa tietotaitonsa avuksi. Sen voin jo tässä vaiheessa luvata, että Moisan Lukossa vetämään linjaan ei tule muutoksia, hän jatkoi.
Kazanin KHL-joukkueeseen vuoden mittaisella sopimuksella siirtyvä Ari Moisanen sanoo tunteneensa Mikael Vuorion jo 2000-luvun alusta, jolloin nuori laitilalainen debytoi Lukon liigaringissä. Yhteyttä on pidetty säännöllisesti, vaikka Vuorio on pelannut muuallakin.
– Ehdotin Mikulle jo aikaisemmin, että hänen kannattaisi siirtyä aidan toiselle puolelle. Hänessä on ilmiselvää valmentaja-ainesta ja mikä tärkeintä myös kyky siirtää oma intohimonsa valmennettaviinkin, Moisanen luonnehti.
Moisanen kertoo maalivahtivalmennuksen olevan erittäin yksinäistä puuhaa. Itse hän kokee saaneensa eniten vertaistukea takavuosina Lukossa pelanneelta Bruce Racinelta.
– Olen vakuuttunut siitä, että nykytekniikalla pystymme tekemään hyvinkin hedelmällistä yhteistyötä Mikun kanssa. Sekin varmasti hyödyttää, että ehdin nähdä Ryan Zapolskin jäällä ja neuvoa hänelle, miten sopeutua paremmin eurooppalaiseen jääkiekkoon, Moisanen tiivisti.
Lukossa maalivahtivalmentajana jo vuonna 1997 aloittanut Ari Moisanen jatkaa Kazanin ohella myös Suomen maajoukkueessa.
– Viime vuosi Leijonissa antoi minulle enemmän kuin yksikään toinen vuosi jääkiekon parissa. Sain tehdä työtä huippupelaajien ja -valmentajien kanssa. Siitä sai niin tietämystä kuin näkemystäkin, heinäkuun alussa Kazaniin lähtevä Moisanen selvitti.
































