Venäjän antidopingtoimikunta ilmoitti tiistaina 20.1. yhdestä yleisurheiluhistorian suurimmista doping-tapauksista langettaessaan pitkät kilpailukiellot viidelle kävelijälle. Kilpailukieltoon tuomitut Olga Kaniskina, Sergei Kirdjapkin, Valeri Bortshin, Sergei Bakulin ja Vladimir Kanaikin ovat kävelleet 12 suurkilpailuiden kultamitalia ja alittaneet neljästi maailmanennätyksen.

Olga Kaniskina on naisten kävelyn kautta aikain parhaiten menestynyt urheilija, joka vuosien 2006-2012 olympiakisoissa, MM-kilpailuissa ja EM-kilpailuissa on palkittu viidellä kultamitalilla ja kahdella hopeamitalilla. Hänelle kuten muillekin venäläiskävelijöille langetettu kilpailukielto perustuu verenkuvan pitkän aikavälin seurantaan.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Sergei Kirdjapkin on miesten 50 kilometrin kävelyn olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari, Valeri Bortshin puolestaan 20 kilometrin kävelyn olympiavoittaja ja kaksinkertainen maailmanmestari. Kirdjapkin voitti ensimmäisen kultamitalinsa jo Helsingin MM-kilpailuissa vuonna 2005.

Sergei Bakulin ja Vladimir Kanaikin olivat kaksi parasta Daegun MM-kilpailuiden 50 kilometrin kävelyssä vuonna 2011. Kanaikin olisi lisäksi nelinkertainen maailmanennätyskävelijä. Kaikkien edellämainittujen saavutukset kuitenkin mitätöidään toistaiseksi täsmentämättömältä ajalta ja heille on langetettu 3-8 vuoden kilpailukiellot. Kanaikinin kilpailukielto on ilmoitettu elinikäiseksi.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto ja Euroopan yleisurheiluliitto ovat aiemmissa tapauksissa päätyneet muuttamaan arvokilpailuiden palkintojärjestyksen. Kansainvälisellä olympiakomitealla ei palkintojärjestyksen uusimisesta ole toistaiseksi ennakkopäätöstä, vaikka eräiden urheilijoiden olympiavoitot onkin mitätöity.

Norjaan viisi uutta mitalia?

Mikäli palkintojärjestys tulevaisuudessa päädyttäisiin myös olympiakisoissa muuttamaan – kansainvälisten lajiliittojen MM- ja EM-kilpailuissa käyttöönottaman menettelytavan mukaisesti – saavuttaisivat esimerkiksi norjalaiset kävelijät viisi uutta mitalia. Kjersti Plätzer nousisi olympiavoittajaksi Pekingissä vuonna 2008 ja Trond Nymark maailmanmestariksi Berliinissä vuonna 2009.

Ecuadorin kansallissankari, vuoden 1996 olympiavoittaja Jefferson Pérez, puolestaan nousisi olympiavoittajaksi myös 12 vuotta ensimmäisen olympiavoittonsa jälkeen. Lisäksi hän saisi uudelleen haltuunsa myös 20 kilometrin maailmanennätyksen. 35 kilometrin kävelyssä maailmanennätys heikkenisi lähes kolmella minuutilla.

Aivan uusia kultamitaliurheilijoita olisivat palkintojärjestyksen uusimisen perusteella myös Australian Jared Tallent, Kolumbian Luis Fernando López, Irlannin Olive Loughnane sekä kiinalaiset Wang Hao ja peräti neljä uutta mitalia saavuttava naiskävelijä Liu Hong.

Neljässä tapauksessa kultainen mitali jäisi yhä Venäjän joukkueen urheilijoille uusien voittajien ollessa Aleksei Vojevodin, Deniz Nizhegorodov, Tatjana Shemjakina ja Anisja Kirdjapkina. Viimemainittu on kilpailukieltoon tuomitun Sergei Kirdjapkinin puoliso.

Uusi palkintojärjestys?

Allaolevassa yhteenvedossa on ilmoitettu mahdollinen uusi palkintojärjestys niissä olympiakisoissa, MM-kilpailuissa ja EM-kilpailuissa, joissa Kaniskina, Kirdjapkin, Bortshin, Bakulin ja Kanaikin on palkittu mitalein.

Eräissä yhteyksissä on aiemmin esitetty myös sellaista menettelyä, että dopingista kilpailukieltoon määrätyn urheilijan kaikki kilpailukiellon alkamista edeltävätkin tulokset mitätöitäisiin. Tällaista menettelyä ei lajiliitoissa ole erilaisista käytännön syistä kyetty soveltamaan, mutta urheilun lähihistorian uudelleenarvioimisessa sillä voisi olla merkityksensä kokonaiskuvan selkeyttämiseksi.

Yhteenvetoon on viimemainitusta syystä kirjattu myös kolmen parhaan joukkoon vuosien 2005-2012 arvokilpailuissa sijoittuneiden urheilijoiden myöhemmät kilpailukiellot. Esimerkiksi vuoden 2006 Barcelonan EM-kilpailuiden miesten 20 kilometrin kävelyn kahdeksasta parhaasta urheilijasta viisi on sittemmin tuomittu kilpailukieltoon dopingin vuoksi.

LUE MYÖS: Mikko Rantasen sikailu hämmästyttää – Arttu Wiskarilta yllättävä huomio (Atleetti.fi)