Suomen Naarassusien eturivin pelaajiin viime vuosina kuulunut turkulaislähtöinen Tiina Sten, 27, päätti kautensa Saksan koripallon Bundesliigan TSV Wasserburgissa mestaruusjuhliin. Ammattilaisuransa ensimmäisen mestaruuden niiannut Sten palaa nyt Naarassusien maajoukkuevahvuuteen ja johdattaa loppuviikolla Suomen kesän maaotteluavaukseen Espanjaa vastaan.
TSV 1880 Wasserburg on ollut viime vuosien aikana Saksan naisten Bundesliigan ehdottomia kärkipään joukkueita. Vuosi sitten joukkue jäi nuolemaan näppejään mestaruustaistossa, mutta tänä keväänä ennakkosuosikki pelasi kovien ennakko-odotusten mukaisesti ja hullaannutti runsaan 12,000 asukkaan Wasserburg am Innin kaupungin jyräämällä seitsemänteen mestaruuteensa kymmenen vuoden sisään.
Mestaruustunnelmasta pääsi nauttimaan myös joukkueen puolustuspään kulmakiviin läpi kauden kuulunut 188-senttinen Tiina Sten.
– Vaikka olimme kauden suurin ennakkosuosikki, kaiken odotuksen ja jännityksen purkautuminen teki mestaruusjuhlasta ikimuistoisen, Sten hymyilee.
– Koko kaupunki meni aivan hulluksi mestaruuden ratkettua ja juhlat olivat sen mukaiset. Nämä ovat asioita, jotka jäävät mieleen loppuiäksi.
Vaikka Wasserburg hävisi Bundesliigan runkosarjan 22 ottelustaan vaivaiset kaksi ja jyräsi finaaleihin puhtaalla pelillä, teki haastajajoukkue Rhein-Main Baskets finaalisarjasta ennakkosuosikille vaikean. Mestaruus ratkesi otteluvoitoin 3-1, ja ratkaiseva neljäs ottelu kääntyi Wasserburgille jatkoajan jälkeen yhdellä pisteellä.
– Rhein-Main oli scoutannut kaikki meidän pelimme viimeistä piirtoa myöten ja saimme tehdä ihan täysillä töitä, että pystyimme kaatamaan heidät. Finaalisarja oli kaikkea muuta kuin helppo. Meidän kokemuksemme kuitenkin lopulta ratkaisi mestaruuden, Sten puntaroi.
Halle-ottelu aloitti loppukirin
Stenin kausi Bundesliigan mestarin riveissä oli laiturille jälleen kerran vahva työnäyte. Bundesliigassa Sten rekisteröi keskiarvoikseen 7,5 pistettä ja 3,1 levypalloa sekä Euroopan kakkosliiga EuroCupissa 8,0 pistettä ja 3,5 levypalloa ottelua kohden. Lisäksi Sten kuului kauden ratkaisupeleissä joukkueen aloitusviisikkoon erityisesti puolustuspään ansioidensa johdosta.
Sten itse kuvailee päättynyttä kauttaan aalloittaiseksi.
– Aivan alkukaudesta peliaikaa tuli paljon, mutta sitten keskitalvella oikeastaan koko aloitusviisikko vaihtui ja peliminuutit saattoivat vaihtua kahden pelin välillä hyvinkin paljon, laituri miettii.
– Peliaikaa saattoi tulla ensiksi jossain matsissa yhdeksän minuuttia, mutta sitten seuraavassa taas 30 minuuttia. Siinä piti vaan olla valmis ottamaan peliminuutit vastaan, tuli niitä paljon tai vähän, ja olemaan hyödyksi joukkueelle omassa roolissaan.
Helmikuussa Sten sinnitteli muutaman viikon todella vähillä peliminuuteilla, mutta yksi nappiottelu muutti kaiken.
– Runkosarjavoiton varmistaneessa ottelussa Hallea vastaan heitin viimeisellä minuutilla viisi pistettä ja blokkasin kaksi vastustajan heittoa. Sen jälkeen minuuttikäyrä alkoi olla taas nouseva ja vedin kauden loppuun tosi isoilla minuuteilla, Sten selvittää.
Bundesliigan kaksi viimeistä finaaliottelua jäivät Steniltä väliin vatsataudin johdosta. Stenin pudotuspelikeskiarvot kertovat kuitenkin hänen arvostaan joukkueelleen: kuusi ottelua, joista kaikki aloitusviisikossa sekä 26,5 minuuttia, 10,5 pistettä ja 5,2 levypalloa ottelua kohden.
Naarassusien kesä alkaa Espanja-otteluilla
Stenin mestaruusjuhlat TSV Wasserburgin kanssa jäivät viikonlopun mittaisiksi. Keskiviikkoiltana Sten lensi Saksasta kotimaan kamaralle ja ajoi jo seuraavana aamuna Helsinkiin ottaakseen osaa Naarassusien leiritykseen.
Tuoreen Saksan mestarin näkökulmasta Naarassusien iskukyky leirityksen alussa lupaa hyvää.
– Voisin sanoa, että meillä on koossa paras maajoukkue aikoihin. Viime vuoden runkopelaajat ovat kaikki pelanneet kovia matseja kansainvälisissä liigoissa ja Piiparin Reetta tuli takaisin vahvistamaan ”kokeneempaa” osastoa. Nuoret, lahjakkaat pelaajat ovat taas ottaneet harppauksia eteenpäin, Sten arvioi ensimmäisen maajoukkueleirin perusteella.
– Viime kesänä oli paljon opeteltavaa, kun Ponttis (Anton Mirolybov) valmensi ekaa kesäänsä ja meillä oli ihan uusi pelitapa, mutta nyt systeemeihin ja vaadittavaan intensiteettiin hyppääminen onnistui jo oikeastaan toisena leiripäivänä. Kun kaikki tietävät paikkansa, ei tarvitse käyttää aikaa kuvioiden opetteluun kädestä pitäen.
Naarassudet pääsevät tositoimiin jo torstaina ja perjantaina, kun Espanja ottaa perättäisissä maaotteluissa mittaa suomalaisvieraistaan Aguilasissa ja Molina de Segurassa. Espanja vei MM-pronssia 2010, EM-pronssia 2009 sekä EM-hopeaa 2007.
– Espanja on heti Venäjän jälkeen Euroopan paras joukkue. Ilman muuta motivoi päästä pelaamaan tuon tason joukkuetta vastaan ja ehkä jopa kokeilemaan, jos meillä olisi saumoja yllättää meidät pelitavallamme, Sten virnistää.






























