Lentopallon Mestaruusliiga näytti tasaisuutensa lauantaina Raisiossa, kun sarjajumbo Tiikerit kävi hakemassa arvokkaan vierasvoiton Kerttulasta. Ottelun loppunumeroiksi aikakirjoihin merkittiin 2-3 (17-25, 25-14, 25-17, 22-25, 9-15).

Otteluun valmistautumisessa täydellisesti onnistunut Tiikerit pelasi ensimmäisen erän erinomaisesti ja tyrmäsi Loimun tylysti kanveesiin. Erätauolla Loimu nousi köysistä ja sai oman pelinsä kulkemaan paremmin. Loimun valmistautuminen otteluun oli sujunut normaalisti, mutta jostain syystä kentälle asti se ei kantanut, vaan joukkue sortui välillä odottamaan että tulos syntyisi itsestään ilman työntekoa.

Kotijoukkueella oli neljännessä erässä tilaisuutensa karata ottelun voittoon, mutta lopullinen otteen siirtyminen vierailijoille tapahtui Mikko Keskisipilän hyvällä syöttövuorolla.- Teemamme on ollut ammattimainen tekeminen ja tänään se onnistui valmistautumisesta lähtien. Ensimmäinen erä oli kuin satukirjasta. Ottelun vanhetessa se normalisoitui, mutta positiivista oli että hävitynkään erän jälkeen ei päät painuneet, kommentoi Tiikereiden päävalmentaja Ismo Tuominen.Ottelun parhaaksi pelaajaksi valittiin Tiikereiden peliä tehokkaasti pyörittänyt passari Jose Carrasco. Hän oli myös Tiikereiden taistelun ruumiillistuma. Valmentaja Tuomisella oli välillä tekemistä ettei entisessä kotihaallissaan pelanneen Carrascon lataus mennyt jopa ylitse. Vierasjoukkueen paras pistemies oli 22 pistettä tehoin +7 tehnyt hakkuri Adrian Szlubowski, jota tuki hyvin Bogomil Anachkov 20 pisteellä tehoin +11.

Loimusta parhaiten onnistuivat keskitorjujat Sami Koivunen ja Henri Tuomi. Joukkueensa parhaana palkittu Koivunen teki 12 pistettä tehoin +8 ja vähälle hyökkäysvastuulle jäänyt Tuomi tappoi saamansa neljä passia 100 %:n teholla ja nappasi 5 torjuntapistettä.

– Valmistautuminen oli läpi viikon normaalia ja hyvää, mutta joukkue ei jostain syystä ollut ottelun alkaessa lähelläkään samaa tasoa kuin muissa tämän vuoden puolella pelatuissa otteluissa. Olen todella pettynyt tulokseen. Vaikka sarjataulukossa noustiin kuudenneksi, niin se ei tällä hetkellä lämmitä yhtään, kommentoi Loimun päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

Loimun tiivis otteluviikko jatkuu kotihallissa keskiviikkona MuurLea ja lauantaina Hurrikaania vastaan. Sunnuntainna ohjelmassa on vielä vierasottelu Sastamalassa VaLePaa vastaan.