Viimeisen kolmen kauden ajan Euroliigaa ja Adrianmeren liigaa slovenialaisen Union Olimpija Ljubljanan riveissä pelannut Sasu Salin, 22, jatkaa Olimpijassa aina kevääseen 2015 asti. Kesän EM-kisoihin valmistautuvan Suomen Susijengin syömähampaisiin kuuluva 191-senttinen takamies on kehittynyt tasaisesti jokaisella kolmella Slovenian kaudellaan.
Salinin kolmivuotinen sopimus Olimpijan kanssa umpeutui kauden 2012/13 päätteeksi, mutta seura ilmaisi jo hyvissä ajoin ennen kauden alkua halunsa jatkaa sopimustaan suomalaistakamiehensä kanssa.
– Sopimuksista muidenkin seurojen kanssa juteltiin, mutta mitään sellaista ei ilmaantunut, että minun olisi kannattanut lähteä Sloveniasta. Olimpija kertoi jo varhaisessa vaiheessa ennen kauden alkua haluavansa pitää minut Ljubljanassa, ja tietenkin se on pelaajan kannalta aina hyvä uutinen, Salin kertoo.
MaSu-Basketin kasvatteihin kuuluvan Salinin kaksivuotiseen sopimukseen sisältyy kesän 2014 buyout -pykälä.
Union Olimpija Ljubljanan kuviot pelikaudelle 2013/14 ovat selvät: keväällä 2014 alkavan Slovenian liigan lisäksi seura osallistuu syksystä alkaen Adrianmeren liigaan sekä Euroopan kakkosliiga Eurocupiin.
Tavoitteetkin ovat selvät: Salinin kolmella kaudella Olimpija on voittanut kolmesti Slovenian cupin mestaruuden, mutta kansallisen liigan sekä Adrianmeren liigan mestaruudet ovat jääneet saavuttamatta.
– Ilman muuta kolmen Slovenian liigan hopeamitalin rivi on sellainen, jota olisi tarkoitus lähteä kirkastamaan. Ensimmäisellä kaudellani meillä oli lisäksi täydet mahdollisuudet voittaa Adrianmeren liiga, kun taas kahden seuraavan kauden aikana miehistömme muuttui lähes täysin kauden edetessä ja se sekoitti osaltaan peliä, Salin kertoo.
– Eurocupiin Olimpija sai villin kortin ja siellä tavoitteena on ilman muuta monen Euroliiga-vuoden jälkeen menestys.
Olimpijan päävalmentajana toimii ensi kaudella Ales Pipan apunaan Luka Basin.
Kesän 2010 huippuonnistumiset nostivat Salinin parrasvaloihin
Sasu Salinin ura kotimaan pääsarjakartalla alkoi kaudella 2007/08, kun hänet nostettiin vasta 16-vuotiaana Espoon Hongan pelaavaan kokoonpanoon. Salin viimeisteli jo ensimmäisellä kaudellaan 3,1 pistettä ja 1,9 levypalloa 12,3 minuutissa ottelua kohden ja juhli kauden päätteeksi Suomen mestaruutta.
Salin ehti pelata kolme kokonaista kautta Espoon Hongan kanssa ja saavutti espoolaisrivistöissä kevään 2008 Suomen mestaruuden lisäksi vuoden 2010 cupin mestaruuden. Lisäksi Salin kuului vuosina 1990–92 syntyneiden nuorisomaajoukkueiden avainpelaajistoon ja urakoi yhteensä 66 nuorten maaottelua 15,9 pisteen keskiarvolla.
Salinin esiinmarssi kansainvälisille kentille tapahtui kesällä 2010, kun miesten Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann kutsui 19-vuotiaan nuorukaisen maajoukkuevahvuuteen lukuisten loukkaantumisten vuoksi.
Salin upotti heti avausottelussaan Israelia vastaan 11 pistettä (kolmoset 3/3) ja oli lopulta EM-karsintojen tarkin kolmen pisteen heittäjä 64,0% onnistumistarkkuudellaan kohoten myös Suomen parhaaksi korintekijäksi karsinnoissa.
Kesän 2010 näytöt poikivat Salinille kolmivuotisen sopimuksen Union Olimpija Ljubljanassa. Salin on tähän mennessä kerännyt kolme Slovenian cupin mestaruutta, pelannut kerran Slovenian liigan All Stars -ottelussa (2012) ja edennyt Olimpijan kanssa Euroliigan 16 parhaan joukkoon keväällä 2011.
Viime kaudella Salin viimeisteli Olimpijalle Slovenian liigassa 7,5 pistettä, 2,9 levypalloa ja 1,1 riistoa ottelua kohden, Adrianmeren liigassa 7,5 pistettä, 3,2 levypalloa ja 1,6 riistoa ottelua kohden sekä Euroliigassa 6,3 pistettä, 2,7 levypalloa, 1,2 syöttöä ja 1,2 riistoa ottelua kohden.































