Alppihiihdon junioreiden maailmanmestaruuskilpailuissa Ruotsin Åressa laskettiin sunnuntai-iltana joukkuekilpailu. Suomen joukkue (Riikka Honkanen, Nella Korpio, Teddy Takki, Juho Handolin) voitti ensimmäisessä parissa Italian luvuin 3-1.
Toinen vastustaja oli Belgia. Nella Korpio voitti oman laskunsa ylivoimaisesti, mutta kolme muuta suomalaista epäonnistuivat starteissaan häviten osuutensa, ja Belgia meni jatkoon numeroin 3-1 Suomen jäädessä kahdeksan parhaan joukkoon.
– Team event on loistava kisa, josta myös urheilijat nauttivat. Meillä oli saumat palkintopallille asti, mutta tällä kertaa ne sulivat epäonnisiin startteihin. Tänään isketään miesten suurpujottelussa ja naisten pujottelussa, ja huomenna on vielä vuorossa miesten pujottelu, kommentoi päävalmentaja Janne Haarala.
Lähde: Ski Sport Finlandin tiedote, Kuva: Teemu Moisio
































