Jaana Sundberg aloitti loistavasti judon viimeisen karsintaturnausjakson kohti Lontoon olympialaisia. Suomalainen taisteli pronssille Sofian maailmancupissa ja kartutti mukavasti pistetiliään maailman rankinglistalla.
– Tämä antoi paljon uskoa jatkoturnauksiin. Jos olisi tullut finaalipaikka, olisin voinut harkita yhden turnauksen jättämistä väliin, mutta nyt mennään alkuperäisen suunnitelman mukaan eli viiden turnauksen putki viedään läpi, mitalistaan iloinen Sundberg kommentoi.
Päävalmentaja Mika Mukkulan mukaan aloitus ratkaisevalle turnausjaksolle oli erinomainen ja antaa sunnuntaina ottelevalle Johanna Ylisellekin ylimääräistä paukkua.
Sofian turnaus on suomalaisille naisjudokoille ollut hyvä, sillä vuonna 2008 Johanna Ylinen nappasi pronssimitalin.Sundberg vei varmantuntuisesti voiton avausottelussaan Saksan Melanie Lierkastaja jatkoi hyviä otteitaan Uzbekistanin Berdykulova Rimaa vastaan.Kolmannessa ottelussa voittotili katkesi, kun Venäjän Natalia Kuziutina sai jatkoajalla pyöräytettyä suomalaisen 5 pisteen arvoisesti.
Pronssiotteluun pääsystä Sundbergin piti kohdata ennalta vahvaksi tiedetty Espanjan Laura Gomez, mutta tämä ei tatamille ilmestynyt. Sundberg ei tiennyt, oliko espanjalainen loukkaantunut, vai olisiko ollut niin, että rankingpisteitä runsaasti keränneenä hänellä ei ollut kiinnostusta pronssin.
Mitaliottelussa Sundberg joutui uurastamaan kunnolla.Romanian Andreea Florina Catuna ajoi alussa suomalaiselle passiivisuusvaroituksen. Sundberg sai kuitenkin ottelunsa kulkemaan ja sai viiden pisteen suorituksen.Romanialainen lähti vielä jalkapyyhkäisyyn ja tuli tatamin pintaan selälleen. Tuomari ei tästä antanut Sundbergille pisteitä, mutta tarkkailijat korjasivat tilanteen ja suomalaiselle näytettiin seitsemän pisteen wazaria.
Catuna onnistui myös wazarin arvoisesti ja pani Sundbergin taistelemaan tosissaan pienen piste-etunsa puolesta. Hyvä vauhti toi Sundbergille vielä toisen 5 pisteen suorituksen hieman ennen ottelun loppua ja varmisti näin pronssimitalin.






























