Yhdysvaltain Serena Williams jyräsi vakuuttavalla tavalla Ranskan avoimen tennisturnauksen naisten loppuotteluun. Turnauksessa ykköseksi sijoitettu Williams kaatoi välierässään Italian Sara Erranin tylyin lukemin 6-0, 6-1. Finaalissa Williams kohtaa mestaruutta puolustavan Venäjän Maria Sharapovan.

Avauserässä Williams piti suvereenisti omat syöttönsä ja mursi Erranin syötön kolmesti. Erä Williamsille vain 21 minuutissa puhtaasti 6-0. Williams jatkoi murskaavaa menoaan myös toisessa erässä. Hän mursi Erranin ensimmäisen syöttövuoron, ja Errani sai vasta erän neljännessä pelissään pidettyä ensimmäisen kerran oman syöttönsä.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

Williams mursi uudelleen kuudennessa pelissä ja pääsi syöttämään otteluvoitosta. Hän hankki itselleen kolme ottelupalloa, joista ensimmäisen Errani vielä selvitti. Williams kuitenkin päätti pelin ässään toisella ottelupallollaan. Erä Williamsille6-1 ja koko ottelu 2-0 vain 46 minuutissa.

Voitto oli Williamsille jo 30:s peräkkäinen naisten ammattilaiskiertueella. Kaikkien aikojen tilastoissa Serenan edellään ovat enää Belgian Justine Henin-Hardenne (32 peräkkäistä voittoa) ja ennätystä nimissään pitävä sisko Venus, joka ylsi 35 ottelun voittoputkeensa vuonna 2000.

Williams on urallaan voittanut toistaiseksi 15 Grand slam -titteliä. Niistä ainoastaan yksi on tullut Ranskan avoimista, ja se on niinkin kaukaa kuin vuodelta 2002. Edellisen kerran Williams eteni neljän parhaan joukkoon Ranskan avoimissa vuonna 2003.

Ranskan avoimet, naisten välierät 6.6.

Maria Sharapova RUS (2) – Victoria Azarenka BLR (3) 6-1, 2-6, 6-4
Serena Williams USA (1) – Sara Errani ITA (5) 6-0, 6-1

LUE MYÖS: Ville Koivunen tunnelmoi Atleetille Tukholmassa: “Pienenä käynyt katsomassa näitä pelejä” (Atleetti.fi)