Naisten 10 000 metrin ME rikottiin samalla Hengelon radalla vain kaksi päivää Sifan Hassanin edellisen ME-juoksun jälkeen. Etiopialainen Letesenbet Gidey paransi uudeksi ME:ksi 29.01,03.

Gidey juoksi viime lokakuussa myös 5 000 metrin ME:n. Toissavuonna Dohan MM-kilpailuissa hän oli 10 000 metrillä toinen juuri Sifan Hassanin jälkeen.

Gidey ohitti Hengelossa puolimatkan maltillisesti ajassa 14.42, mutta juoksi toisen puolikkaan 14.19, mikä alittaa 5 000 metrin maailman tämän vuoden kärkituloksen. Viimeisen 3 000 metrin osuuden Gidey kiri 8.29, mikä sekään ei jää vuositilaston kärkituloksesta kuin runsaan sekunnin.

Naisten 800 metrillä kansainvälisesti tuntematon Werkwuha Getachew juoksi Etiopian ennätyksen ja maailman kärkiajan 1.56,67. Getachew on jo 26-vuotias, mutta häneltä tunnetaan tämän lisäksi vain kaksi muuta kilpailua joulunpyhiltä 2020 sekä tämän vuoden huhtikuulta Etiopian mestaruuskilpailuista.

Maailman kärkitulokset Hengelossa rikottiin yhteensä kuudessa kestävyysjuoksussa.

Estejuoksijana tunnettu Getnet Wale voitti nyt aiemmasta poiketen miesten 5 000 metriä maailman kärkiajalla 12.53,28. Miesten estejuoksun voitti vasta 18-vuotias Takele Bikila Tadese maailman kärkiajalla 8.09,37.

Naisten 5 000 metriä voitti 1 500 metrin ME:n haltija Gudaf Tsegay maailman kärkiajalla 14.13,32 ja naisten 1 500 metriä voitti Tsegayn poissa ollessa 20-vuotias Freweyni Hailu maailman kärkiajalla 3.57,33.

Lähde: SYUA

LUE MYÖS: Haastattelu: Valmentajavelho hehkuttaa Liigan finaalijoukkueita – ”Molemmilla uniikki tarina” (Siniviiva.fi)