Saksalainen mäkihyppääjä Stephan Hocke ilmoitti maanantaina nostavansa sukset lopullisesti naulaan. 29-vuotias urallaan olympiakultaan joukkuekisassa yltänyt Hocke perusteli lopettamispäätöstään motivaation puutteella.
– En näe enää mahdollisuuksi toteuttaa urheilullisia tavoitteitani. Minulta puuttuu tarvittava motivaatio harjoittaakseni huippu-urheilua korkeimmalla tasolla, Hocke kertoi sportschau.de -sivustolla.
Hocke tuli maailmncupiin mukaan kaudella 2001/02. Debyyttikisassaan Kuopiossa hän oli seitsemäs. Uran ensimmäinen ja samalla viimeiseksi jäänyt maailmancupin osakilpailuvoitto tuli kolme viikkoa myöhemmin Sveitsin Engelbergissä. Väliin mahtui kolmossija Titisee-Neustadtissa.
Samana talvena hän oli mukana voittamassa mäkihypyn joukkuekultaa Salt Lake Cityn2002 talviolympialaisissa yhdessä Sven Hannawaldin, Martin Schmittin ja Michael Uhrmannin kanssa.
Debyyttikautensa jälkeen Hocke vieraili palkintokorokkeella enää maailmancupin joukkuekisoissa. Viimeiseksi sijoitukseksi kymmenen parhaan joukkoon jäi kahdeksas sija vuosi sitten hypätyssä mäkiviikon avauskisassa Oberstdorfissa.

































