Ratakelaaja Leo-Pekka Tähti löysi Espoon Motonet GP:ssä alle 14 sekunnin vauhdin 100 metrille, vaikkei vire kaksi mestaruutta tuoneiden Bydgoszczin EM-kilpailujen jälkeen ollut paras mahdollinen.

Tähti voitti 100 metriä luokassa 54 ajalla 13,97. Pientä muutosta kelausasennossa kokeillut Esa-Pekka Mattila oli toinen ajalla 14,59.

– Tulostaulussa oli ensin 14,07 ja se tuntui juuri sellaiselta 14,07 kelaukselta, Tähti sanoi.

Tähden mukaan ”samoilla höyryillä mentiin kuin EM-kisoissa”. Tokion paralympiakisoihin valmistava harjoitusjakso alkaa maanantaina, jota ennen Tähti käy vielä rokotuksessa.

– Maanantaina laitetaan täysi ryminä päälle. Seuraavassa kilpailussa juhannuksena Kuortaneella ei ole ”vetreä olo”.

Kotaja palasi ryminällä radoille: Maailman kärkitulos

Amanda Kotaja palasi Espoossa sappirakkoleikkauksen tuomalta kilpailutauolta ja oli naisten luokan 54 nopein ajalla 16,16.

– Olin tyytyväinen. Oma tavoite alittui ja jäi hyvä fiilis, paralympiakisoihin valmistautuva Kotaja sanoi.

Tyytyväisyyteen on aihetta.

Kotajan tulos on maailman tämän vuoden kärkiaika. Hänen nimissään oleva Euroopan ennätys on puolisen sekuntia parempi 15,64.

Vahvaa jatkoa hyvin alkaneelle kaudelle kelasi myös toiseksi ajalla 18,05kelannut Sini Paukkeri.

Piispanen kelasi ennätyksensä tuntumaan

Bydgoszczin EM-kilpaiuissa 100 metriä voittanut ja luokan 51 Suomen ennätyksiä tänä vuonna rikkonut Toni Piispanen kelasi mainion ajan 19,94, joka jäi vain kahdeksan sadasosaa Suomen ennätyksestä.

– Paras 100 metrin aika Suomessa minulta, Piispanen hehkutti.

Alle 20 sekunnin on samassa luokassa kelannut Piispasen lisäksi vain belgialainen ME-mies Peter Genyn.

Tuore Euroopan mestari Henry Manni kelasi luokan 34 voittajaksi ajalla 15,87.

Mannin nimissä oleva tämänvuotinen Euroopan kärkitulos on 15,58.

Lähde: SUL:n tiedote

LUE MYÖS: Näkökulma: Ristiinnaulitulla HIFK:lla melkoista ”Spede Showta” (KiekkoUutiset.fi)