Gerald Lee juniorista leivottiin perjantaina Montenegron mestari, kun KK Buducnost kukisti haastajansa Sutjeskan kolmannessa ja ratkaisevassa finaaliottelussa 67–51 (39–26). Lee tyylitteli ratkaisuottelussa yhdeksän pistettä. Petteri Koposen Himki aloitti pudotuspeliurakkansa VTB-liigassa kahdella voitolla ja Slovenian ”suomalaisjoukkue” Union Olimpija avasi finaalien voittotilinsä lukemin 68–73 (33–42).

Montenegron finaalien avausottelussa Sutjeska piinasi selkeää ennakkosuosikkia KK Buducnostia viime minuuteille asti, mutta toisessa osaottelussa Buducnost hallitsi kenttätapahtumia kolmen viimeisen jakson ajan.

Kolmannessa ottelussa Podgoricassa jatkettiin toisen osaottelun käsikirjoituksen malliin, ja Buducnost karkasi 13 pisteen johtoon piinkovalla puolustuksellaan taukoon mennessä. Mestaruus ratkesi lopullisesti kolmannella jaksolla, jonka aikana Sutjeska sai aikaiseksi vaivaiset viisi pistettä.

Buducnost kuittasi näin seitsemännen perättäisen Montenegron mestaruutensa. 208-senttinen, 25-vuotias Uudenkaupungin Korihaiden kasvatti Lee puolestaan sai ammattilaisuransa ensimmäisen kultamitalin kaulaan. Lee toki juhli mestaruutta myös USA:n ammattilaisliiga NCAA:ssa, kun hänen edustamansa Old Dominion Monarchs voitti CAA-konferenssin mestaruuden.

– Sutjeska voitti meidät cupin finaalissa ja kyseinen tappio oli meille kaikkien aikojen kauhutarina. Revanssi maistuu makealle ja nyt on todella hyvä fiilis, Lee hymyili Koripalloliiton tiedotteessa.

– Meillä oli erittäin hyvä joukkue, joka pelasi isolla sydämellä. Finaalisarjassa voitot eivät tulleet helposti. Kokonaisuudessaan kausi oli suhteellisen hyvä; selvisimme EuroCupissa (Euroopan kakkoskilpailu) kahdeksan parhaan joukkoon ja Adrianmeren liigassa tuli viides sija.

Buducnost voitti Montenegron liigassa pelaamastaan 15 ottelusta 14. Lee urakoi liigassa 11,8 pistettä ja 4,0 levypalloa ottelua kohden. EuroCupissa Leen keskiarvot olivat 8,8 pistettä sekä 3,4 levypalloa ja Adrianmeren liigassa 10,2 pistettä ja 4,3 levypalloa ottelua kohden.

– Henkilökohtaisesti olen iloinen omista suorituksistani. Kauteen mahtui luonnollisesti ylä- ja alamäkeä, mutta sellainen kuuluu urheiluun.

Olimpija voittoon selkä seinää vasten

Slovenian finaalien kaksi ensimmäistä osaottelua hävinnyt Teemu Rannikon, Sasu Salinin ja Emir Sulejmanovicin edustama Union Olimpija Ljubljana ryhdistäytyi perjantai-iltana hallitsevan mestarin KK Krkan kotikentällä Novo Mestossa.

Kahdessa ensimmäisessä osaottelussa tasaisen vahvaa joukkuekoripalloa esittänyt KK Krka ei saanut kotikentällään mitään ilmaiseksi. Olimpija masensi mestaruusjuhlia odotelleen kotijoukkueen puolustuksellaan ja ampaisi vielä ennen taukoa kymmenen pisteen johtoon. Olimpija johti vielä viisi minuuttia ennen neljännen jakson loppua pistein 55–65.

Kotiyleisö pääsi kuitenkin elättelemään toiveita mestaruudesta, kun Krka kuroi 52 sekuntia ennen ottelun loppua eron neljään pisteeseen. Teemu Rannikko kasvatti kuitenkin vierasjohtoa vapaaheittoviivalta ja Drazen Bubnic sinetöi vierasvoiton hetkeä myöhemmin kakkosellaan. Olimpija voitti ottelun 73-68 (42-33) ja pelaa finaalien neljännen pelin kotonaan Ljubljanassa.

Sasu Salin merkitsi Olimpijalle yhdeksän pistettä ja kolme levypalloa. Teemu Rannikko keräsi viisi pistettä ja kolme levypalloa, Emir Sulejmanovic upotti yhden kakkosen.

VTB-liigan välieräpaikka katkolla BC Himkille

Petteri Koposen BC Himki aloitti Itä-Euroopan VTB-liigan puolivälierät kahdella komealla kotivoitolla. Perjantaina Himki upotti kakkosensa 75 % ja kolmosensa 50 % tarkkuudella, kun latvialainen VEF Riga kaatui Moskovan kupeessa 104–82 (57–47).

Koponen johdatti Himkin karkumatkalle toisella jaksolla, kun suomalaistakamies pussitti kymmenen pistettä jo ennen taukoa ja vei kotijoukkueen sujuvasti kymmenen pisteen johtoon. Latvialaisrivistöistä ei ottelun lopussa löytänyt Himkin hurjana rullanneen joukkuehyökkäyksen pysäyttäjää.

Koponen keräsi 26 minuutissa Himkille mukavat 12 pistettä, neljä syöttöä, kolme riistoa ja kaksi levypalloa. Puolivälieräsarjan avausvoitossa Koposelle merkittiin yhdeksän pistettä. Himki johtaa puolivälieräsarjaa voitoin 2-0 ja välieräpaikka on ensimmäisen kerran katkolla Himkille sunnuntaina Riiassa.