Korisliigaa pelaava Uudenkaupungin Korihait on solminut kaksivuotisen jatkosopimuksen takamies Niko Malisen kanssa. Kaksi edellistä kautta Korihaissa pelannut 191-senttinen, 22-vuotias Malinen pelasi viime kaudella 37 ottelua 18 minuutin keskiarvolla.
Malinen peräti tuplasi pistekeskiarvonsa kaudella 2012/13. HoNsUn kasvatteihin kuuluvan Malisen ranteesta syntyi 7,8 pistettä ottelua kohden. Lisäksi Malinen osoitti arvonsa puolustuspäässä ja oli joukkueen paras +/- -tilastossa.
– Jatko Korihaissa oli luonnollinen valinta, sillä asiat Uudessakaupungissa ovat toimineet hyvin ja vastuun lisääntyessä myös oma peli on kehittynyt, kertoi sopimukseen tyytyväinen Malinen Korihaiden tiedotteessa.
– Niko teki viime kaudella tasaista jälkeä molemmissa päissä kenttää ja otti samalla selkeitä kehitysaskelia. Niko on luontainen korintekijä, ja tulee olemaan tärkeä osa ensi kauden joukkuetta. Lisäksi joukkueen rakentamisen kannalta on tärkeää, että jo ennestään tutut pelaajat jatkavat seurassa, myhäili Korihaiden tuore päävalmentaja Ari Mikkola.
Malinen on pelannut urallaan 20 nuorten maaottelua ja heittänyt niissä 32 pistettä. Kaudella 2008/09 Malinen voitti A-poikien SM-sarjan korikuninkuuden 23,5 pisteen keskiarvolla.
Korihailla on ensi kaudesta pelaajasopimukset Malisen lisäksi Mikko Jalosen ja Sami Ikävalkon kanssa. Joukkueen kotimaista runkoa täydennetään vielä lähiviikkoina, jonka jälkeen katseet suunnataan ulkomaalaisvahvistuksiin.
BC Jyväskylä solmi pelaajasopimuksia
Miesten I Divisioona B:ssa pelaava BC Jyväskylä on solminut useita pelaajasopimuksia kaudelle 2013/14. Jyväskyläläisjoukkueessa jatkaa kuusi viime kauden pelaajaa, minkä lisäksi joukkue vahvistuu espanjalaissentterillä sekä kahdella SäyRistä siirtyvällä pelaajalla.
Viime kauden joukkueesta BC Jyväskylän paidassa jatkavat kapteeni Timo Manninen, pelintekijät Kalle Kuokkanen ja Alex Tarasanski sekä Ville Lehtonen, Jaakko Björk ja Harri Kalteenmäki.
Säynätsalon Riennosta BC Jyväskylään siirtyvät Miikka Marttinen ja joukkueen fysiikkavalmennuksesta pelaamisen ohella vastaava Jani Parkkinen.
BC Jyväskylä on solminut sopimuksen myös espanjalaisen keskushyökkääjän kanssa. Kaksimetrinen sentteri Guillermo de la Puento Monenta on pelannut aiemmin hyvillä tilastoilla Espanjan EBA-liigassa, joka on maan neljänneksi korkein sarjataso.
BC Jyväskylän päävalmentajana jatkaa Jari Laine.
– Espanjalainen on todella kova vahvistus meille, ja koko paketti näyttää todella hyvältä jo nyt. Nousu Divisioona A:han ei ole utopiaa, jatkoi Laine.
BC Jyväskylä tiedottaa lisää pelaajasopimuksia ensi viikolla.
































