Jarkko Nieminen seuraa mielenkiinnolla Jarkko Nieminen Tennis Academyn kasvatin, Patrik Niklas-Salmisen otteita Wimbledonin junior grand slamissa.
Niklas-Salminen kohtaa tänään kaksinpelin kolmannella kierroksella turnauksen kakkossijoitetun, Etelä-Korean Duck Hee Leen. Ottelu on toisena vuorossa kentällä 11, jolla matsit alkoivat kello 13 Suomen aikaa.
– Pattilla on hyvä vasurin syöttö. Se on kova ase millä tahansa alustalla. Hän on monipuolinen pelaaja ja hyvä tsemppaamaan itseään matseihin. Olemme treenanneet paljon yhdessä. Patti on kuulunut akatemian pelaajiin alusta alkaen, Nieminen kertoo.
– Se, että pystyy voittamaan grand slameissa otteluita, ei ole jokapäiväistä herkkua. Erityisesti pienessä maassa meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen ja iloita toistemme menestyksestä. Uskonkin, että Pattin pärjääminen auttaa ja tsemppaa muita nuorten porukan pelaajia.
Patrik Niklas-Salminen pelaa tänään kentällä 11 myös ensimmäisen kierroksen nelinpeliä. Hänen parinaan on Ranskan avoimista tuttu Norjan Viktor Durasovic.
(Lähde: Tennisliitto)

































