Esteratsastuksen kotimainen kärki kokoontui viikonloppuna Ypäjälle ottamaan mittaa toisistaan kauden ensimmäisessä LähiTapiola GP-sarjan osakilpailussa. Viime vuoden Volkswagen Leading Rider -kisan voittaja Mikael Forsten otti heti luulot pois vastustajiltaan viemällä luokassa voiton MM-ratsullaan Nandelella. Ratsukko hyppäsi molemmat kierrokset virhepisteittä ja oli toisen kierroksen selvästi nopein ajassa 46,82 sekuntia.

– Tänä vuonna hyvä puoli oli se, että hevoset ja minä olimme paremmassa kunnossa kauden alussa kuin vuotta aiemmin, jolloin takana oli vuoden loukkaantuminen, Forsten totesi tyytyväisenä Ratsastajainliiton tiedotteessa.

Forsten lähti toiselle kierrokselle vain Nandelella, koska ratsastajat saavat tänä vuonna sarjapisteitä vain yhdellä hevosella per osakilpailu. Isaac du Jonquet sai ensimmäiseltä kierrokselta yhden pudotuksen.

– Halusin uskoa, että se riittää, kun lähden Nandelella. Ja Isaacilla sain SM-kilpailuihin vaaditun tuloksen, joten viikonlopun tavoitteet tulivat täytettyä.

Voittonsa myötä Forstenille aukesi paikka tämän vuoden Volkswagen Leading Rider -kilpailuun Olympiastadionille. Finaalipaikan saivat myös Ypäjän kakkonen Hanna Tardiveauja kolmonen Pinja Immonen. Tardiveau hyppäsi tuplanollatuloksen hevosellaan Wetrichta ajassa 48,04 sekuntia. Myös Immonen hyppäsi molemmat radat virhepisteittä Zinessillä vain 0,7 sekuntia Tardiveauta hitaammassa ajassa.

– Ensimmäinen kierros oli ihan lastenleikkiä Nandelelle, esteet olivat niin pieniä. Mielestäni ei pitäisi lähteä tekemään gp-radoista näin helppoja, jos haluamme lajissa kehitystä. Tällaiset radat eivät valmista ratsukoita kansainvälisiin tehtäviin, kuten Nations Cupeihin, kansainvälisesti kokenut Forsten huomautti.

Toisella, uusinnanomaisella kierroksella Forsten sai jo tehdä enemmän töitä.

– Sannan (Backlund) aika oli hyvä, ja Hannakin (Tardiveau) oli nopea, joten minun piti mennä kovaa. Asiat onnistuivat radalla hyvin, ja ratakin oli isompi.

Yhteensä 23 ratsukkoa lähti kauden ensimmäiseen osakilpailuun Ypäjällä. Seuraava LähiTapiola GP ratsastetaan 30.6. Salossa. Jokaisen osakilpailun kolme parasta ratsastajaa saa paikan finaaliin, joka kilpaillaan 14.-15. syyskuuta Helsingin Olympiastadionilla.