Torstai-iltana 64 pisteen tappion Espanjalle kärsinyt Suomen naisten koripallomaajoukkue pesi kasvonsa vuorokaudessa komealla tavalla. Kovalla intensiteetillä puolustaneet Naarassudet pakottivat Espanjan 19 pallonmenetykseen ja pakottivat kotijoukkueen ansaitsemaan jokaisen tekemänsä korin. Ottelu päättyi Espanjalle lopulta 58-38 (16-24).
Torstain ottelussa Espanja hallitsi tempoa ja juoksi kenttää mielin määrin, mutta perjantaina Suomi pakotti väkivahvan kotijoukkueen pelaamaan puolen kentän hyökkäyspeliä suurimman osan ottelun kulusta.
Rohkeasti pelanneen Dionne Poundsin hyökkäyspään ratkaisujen siivittämä Suomi piinasi Espanjaa vielä kolmannen jakson alussa numeroissa 24–22. Molina de Seguran kotiyleisö sai kuitenkin helpotuksen piinaansa, kun Espanja sai hetkeksi nopean hyökkäyspelinsä kohdilleen ja kiskoutui kahdessa minuutissa 11 pisteen johtoon.
Espanja onnistui kiskaisemaan vielä muutaman nopean hyökkäyksen neljännen jakson aikana ja kasvattamaan siten eron 20 pisteeseen. Naarassusien päävalmentaja Anton Mirolybov oli kuitenkin ottelun jälkeen tyytyväinen – ja syystä.
– Pidimme eilen ja tänään muutaman palaverin ja valitsimme pari asiaa, jotka on syytä laittaa kuntoon ennen kuin EM-karsinnat alkavat. Tänään tavoitteemme oli pakottaa Espanja pelaamaan puolen kentän hyökkäystä, ja transition-puolustuksemme olikin lähes 40 minuuttia vahvaa ja aggressiivista, Mirolybov kiitteli Koripalloliiton tiedotteessa.
– Vaikka tappio tuli, pelasimme hyvällä asenteella ja saimme hyökkäyksemmekin ihan tunnistettavalle tasolle. Tärkeää oli myös se, että vaikka olimme tehneet avausjakson aikana vain kolme pistettä, emme riiputtaneet päätä.
Poundsille vahva peli, Stenille 50. maaottelu
Suomen tehokkain oli viime kauden Espanjan liigan Zamorassa pelannut Dionne Pounds (15/6), joka osoitti jo liigakauden aikana väläyttelemäänsä korintekovarmuutta. Poundsin 15 pisteen saldo on erityisen hyvä ottaen huomioon vastuksen tason.
– Espanja puolusti 40 minuuttia koko kenttää kovalla paineella eikä antanut yhdelläkään pelipaikalla vähänkään löysää. Aina kun selvisimme Espanjan prässistä, saimme ihan hyvin korintekopaikkoja aikaiseksi, Mirolybov arvioi.
Illan juhlakalu oli välivuoden jälkeen maajoukkueeseen palannut Minna Sten (2/2), joka pelasi uransa 50. naisten maaottelun. Sten debytoi Naarassusissa heinäkuussa 2008 Ukrainaa vastaan.
Suomi jatkaa EM-karsintoihin valmistavia maaotteluitaan ensi viikolla Saksassa.
– Pelaamme nyt perättäisinä viikonloppuina kaksi peliä, että osaamme mukautua EM-karsintojen rytmiin. Kehityksemme näiden kahden Espanja-pelin välillä antaa meille uskoa siihen, että kun maltamme tehdä asioita oman pelitapamme mukaan, hyvää on tulossa.































