Tenniksen ATP-listan kakkonen, 26-vuotissyntymäpäiviään tänään keskiviikkona viettänyt britti Andy Murray koki kovia Rooman Masters-turnauksen toisella kierroksella. ATP-listan sijalla 37 oleva Marcel Granollers-Pujolpääsi kävelemään kentältä voittajaksi merkittynä sillä Murray joutui luovuttamaan ottelun loukattuaan lantion seutunsa.
Itse ottelussa espanjalainen Granollers-Pujol pääsi murtamaan ensimmäisessä erässä kerran Murrayn syötön ja veikin sen nimiinsä lukemin 6-3.
Toisessa erässä taas nähtiin jotain omituista: erässä kummallakin oli hyvin suuria vaikeuksia pitää omaa syöttöään ja kumpikin mursi toisen syötön varsinaisessa erässä peräti neljä kertaa eli kumpikin piti vain kaksi kertaa oman syöttönsä.
Erä meni tilanteessa 6-6 siis tiebreakiin ja siinäkin kumpikin hävisi omia syöttöjään urakalla. Erän voitti lopulta kumminkin juuri britti Murray pitämällä vain kolmessa pallossa oman syöttönsä ja vieden tiebreakin lukemin 5-7.
Murray joutui kuitenkin tässä vaiheessa luovuttamaan saatuaan erän aikana pariin otteeseen hoitoa lonkan seutuvilleen. Loukkaantuminen tuo tummia pilviä Murrayn ylle sillä mies maailmanlistan kakkosena varmasti mielisi olla kunnossa 26. päivä toukokuuta Roland Garrosilla Ranskan avoimissa.
































