Itävaltalainen alppihiihtäjä Hans Grugger ilmoitti tiistaina, että hän lopettaa kilpauransa. Mies piti lehdistötilaisuuden Innsbruckissa. Yhteensä neljä kertaa maailmancupissa juhlinut Grugger kärsi uransa aikana lukuisista loukkaantumisista. Pahin niistä tapahtui 20. tammikuuta 2011 Kitzbühelin syöksyssä. Tuolloin miestä pidettiin 10 päivää keinotekoisesti koomassa.
– Tämä päätös ei ollut minulle vaikea. Olen terve ja siitä erittäin kiitollinen. Se etten voi kisata tulevaisuudessa on aika pieni asia. Voin kuitenkin laskea vapaa-ajallani ja tehdä mitä tahansa muuta, Grugger sanoi lehdistötilaisuudessa Kansainvälisen hiihtoliiton verkkosivujen mukaan.
– Oikea jalkani ei tervehtynyt täydellisesti. Mahdollisuuksia on toki, että se paranee, mutta kukaan ei osaa sanoa milloin. Siksi olenpäättänyt lopettaa, Grugger jatkoi.

































