Korisliigassa pelaava Uudenkaupungin Korihait tiedottaa tehneensä sopimuksen ensi kauden neljännen ulkomaalaisvahvistuksensa kanssa. Kyse on Etelä-Sudanin ja Australian kansalaisuuden omaavasta tornista.

Sentterinä pelaavalla Deng Riakilla on mittaa kunnioitettavat 208 senttiä. Riak aloittaa toisen ammattilaiskautensa Euroopassa.

MAINOS - SISÄLTÖ JATKUU ALLA

223 sentin sylivälin omaava Riak esiintyi viime helmikuussa Etelä-Sudanin maajoukkueessa kolmen ottelun ajan Afrikan mestaruuskisojen karsintaikkunassa.

– Riakin toivotaan olevan meidän puolustukseen sopiva pelaaja. Koemme, että hänen vahvuutensa korin alla tulee auttamaan meitä eniten. Riakin tulon myötä saamme Jalenin (Henry) siirrettyä nelospaikalle, mikä on hänelle sopivampi pelipaikka, Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula kertoo seuransa verkkosivuilla.

Sudanin pääkaupungissa Khartumissa syntynyt Riak, 26, pelasi Yhdysvalloissa kahdessa yliopistossa. Vuodet 2015-17 vierähtivät East Carolinan yliopistossa ja seuraavat kolme kautta Akronin yliopistossa.

Akronin aloitusviisikossa kahden kauden ajan pelannut Riak viimeisteli ensimmäisellä kaudellaan 30 ottelussa tehot 5,2 pistettä, 5,7 levypalloa ja 1,0 torjuntaa. Riak oli joukkueensa ykkönen torjunnoissa ja kakkonen levypalloissa.

– Olen innoissani pääseväni Suomeen pelaamaan. Tulen tekemään päivittäin kovasti töitä ja haluan auttaa Korihaita voittamaan mahdollisimman monta peliä, Riak kertoo.

Yliopistouransa jälkeen Riak pelasi viime kaudella Liettuan kakkossarjassa Joniskio Delikatesasin riveissä kahdeksan ottelua. Kesän ajan Riak on pelannut Australiassa NBL1-sarjaa Kilsyths Cobrasin joukkueessa 13 ottelua tehoin 9,3 pistettä ja 6,5 levypalloa.

– Vahvuuteni kentällä ovat kovaa pelaaminen ja monipuolisuus isona pelaajana. Korihait saa minusta pelaajan, joka antaa kaikkensa molemmissa päissä kenttää. Lupaan tehdä kaiken, mitä valmentaja pyytää minua tekemään, Riak vakuuttaa.

Lähde: Korihait

LUE MYÖS: Mikko Rantasen sikailu hämmästyttää – Arttu Wiskarilta yllättävä huomio (Atleetti.fi)