Indianapolisin 500 mailin ajossa nähtiin merkittävä yllätys, kun japanilaisajaja Takuma Sato ajoi voittoon. Sato kävi viimeisillä kierroksilla hurjan taistelun brasilialaista Helio Castronevesia vastaan. Sato pystyi ohittamaan Castronevesin, kisan kolminkertaisen voittajan, ja nappasi Pohjois-Amerikan himoituimman formulavoiton.
Sato, 40, muistetaan Formula ykkösistä vuosilta 2002-08. Hän ajoi Hondan tuella Jordanilla, BAR:lla ja Super Agurilla ja sijoittui parhaimmillaan kolmanneksi Indianapolisin F1-kisassa 2004. Hän tuskin aavisti, että 13 vuotta myöhemmin hän kokisi samalla radalla uransa suurimman tähtihetken.
IndyCar-sarjassa Sato oli aiemmin voittanut vain yhden kisan. Hän oli ykkönen Long Beachin katuradalla 2013.
Entisistä F1-kuskeista voittotaistelussa oli mukana myös Max Chilton, joka ajoi Marussialla F1-autoa 2013-14. Chilton putosi lopussa neljänneksi. Williamsilta ja McLarenilta F1:stä 2001-06 tuttu Juan Pablo Montoya oli kuudes.
Fernando Alonso sai suuren huomion päätettyään jättää Monacon kisan väliin Indianapolisin takia. Alonso ajoi ensikertalaisesti ovaalilla vahvasti ja oli jopa kisan kärjessä. Alonson matkanteko päättyi kuitenkin tekniseen vikaan parikymmentä kierrosta ennen maalia.
































