Mercedes yllätti lauantaina kaikki Unkarin F1-kisan aika-ajoissa, kunGeorge Russellotti vastoin kaikkia odotuksia paalupaikan.

Nuori britti väläytteli jo aikonaan umpisurkealla Williamsilla valtavaa potentiaaliaan ja nyt hän on tullut väkevästi isoon talliin sisälle.

Unkarin lauantainen onnistuminen oli kuin viimeinen sinetti sille, että Russellista voidaan odottaa tulevaisuuden suurta kuljettajaa.

Mercedeksen tallipäällikköToto Wolffon varmasti harmaantunut tämän kauden aikana paljon, mutta lauantaina hän yltyi puhumaan Russellista ylisanoja ja sanoiIndepententillenähneensä radalla jo “tulevan maailmanmestarin”.

Sky Sportshalusi puolestaan tietää Wolffin kannan siihen, pystyykö Russell jopa voittamaan sunnuntain GP:n.

– Kyllä, jos saamme pidettyä johdon ensimmäisellä kierroksella ja pystymme ajamaan hyvän kisan ja varikkopysähdykset onnistuvat, niin miksi ei. Me voimme voittaa tämän, Wolff linjasi.

Wolff muistutti kuitenkin, että Ferrari on ollut tällä kaudella todella vahva.

– Emme ole ajaneet tällä kaudella voitoista ja me tiedämme, miten nopea Ferrari on ollut koko ajan, Wolff muistutti.

Teksti: Ville Hirvonen

Lue myös:“Valkoinen Ferrari” kuohuttaa varikolla – “Miksi meidän pitäisi Williamsia kopioida, emme ole tyhmiä”

LUE MYÖS: Näkökulma: Ristiinnaulitulla HIFK:lla melkoista ”Spede Showta” (KiekkoUutiset.fi)