
Formula ykkösten kulisseissa kuohuu sunnuntaina ajetun Itävallan GP:n jälkeen.
Renault-talli tiedotti kovasta päätöksestä kisan jälkeen.
Renault-talli kertoi Twitterissä, että talli on päättänyt tehdä protestin sensaatiotalli Racing Pointista.
Ranskalaistalli väittää, ettei Racing Pointin tämän kauden auto ole tallin itsensä suunnittelema. Racing Pointista on kuulunut vastaavia juttuja jo aiemminkin ja tallia on kutsuttu muun muassa pilkkanimellä ”pinkki Mercedes”.
F1-varikolla on kuiskuteltu, että Racing Point olisi jopa kopioinut Mercedeksen viimevuotisen auton käyttöönsä. Sääntöjen mukaan tallit saattaa käyttää autoissaan vain sellaisia osia, jotka se on suunnitellut itse.
Racing Point on ihastuttanut alkukaudesta otteillaan ja se onkin valmistajien MM-sarjassa tällä hetkellä neljäntenä. Sunnuntain kisassa Sergio Perez nousi upeasti 17. ruudusta kuudenneksi. Lance Stroll oli sunnuntaina seitsemäs.
Ville Hirvonen