Kansainvälisen Euroformula F3 Open -sarjan 18-vuotiassuomalaiskuljettaja Simo Laaksonen sijoittui sarjan toisen osakilpailun ensimmäisessä startissa Belgian Spassa seitsemänneksi, mutta joutui keskeyttämään toisen osakilpailun sijalta kymmenen ulosajoon. Neljän ajetun kilpailun jälkeen Laaksonen ajaa F3-sarjan yhteispisteissä kymmenentenä.

Ensimmäistä kertaa Span moottoriradalla kilpaillut marttilalaiskuljettaja sekä hänen espanjalainen Campos Racing eivät onnistuneet toivotulla tavalla aika-ajoissa. Viikonlopun ensimmäiseen starttiin Laaksonen starttasi ruudusta 11 ja toiseen ruudusta 17.

– Aika-ajoissa oli taas vaikeata. Lauantaina olin ensimmäisen rengassarjan jälkeen neljäntenä, mutta ajoituksemme toiselle rengassarjalle epäonnistui. Toinen aika-ajo käynnistyi tihkusateessa. Olin radalla kuivankelin renkailla ja kun sade yltyi, olin jo pääsuoralla ja jouduin ajamaan ylimääräisen kierroksen sadekelinrenkaiden vaihtoon.

Viikonlopun molemmat kilpailut sujuivat Laaksoselta lähes loppuun asti suunnitelmien mukaisesti.

– Ensimmäisessä lähdössä pääsin hyvin ohittelemaan ja nousin kilpailussa seitsemänneksi. Toisessa lähdössä olin jo pisteillä kymmenentenä, kun kilpailun viimeisellä kierroksella ajoin radan alamäkiosuudella kaverin imussa ja lopulta liian lähellä häntä, sillä pito yhtäkkiä katosi. Ajauduin sellaisessa nopeassa vasurissa päin ratapehmusteita ja jouduin keskeyttämään.

Span kilpailuviikonloppu toi taas paljon tärkeää kokemusta F3-autosta ja etenkin F3-sarjan taktisesta puolesta.

– En olisi uskonut, että F3-auto voi karata pidolta irti niinkin yhtäkkiä kuin tänään tapahtui. Myös taktista osaamista ja ajoitusta on jatkossa parannettava. Lähdin viikonlopun toiseen kilpailuun käytetyllä rengassarjalla, sillä päätimme säästää yhden sarjan uusia renkaita sarjan seuraavan osakilpailun harjoituksiin. Hyvää aika-ajokierrosta pitää treenata ja se tehdään seuraavassa osakilpailussa Ranskassa, Laaksonen muistutti.

Euroformula F3 Open -sarja jatkuu kahden viikon kuluttua Paul Ricardin moottoriradalla Ranskassa.