Mercedes GP on pestannut uudeksi tekniseksi johtajaksi Paddy Lowen, joka aloittaa kesäkuun alussa. McLarenilta tulevan Lowen on huhuttu korvaavan Ross Brawnin, joka toimii Mersu-tallin pomona teknisellä puolella. Mercedes kuitenkin kiistää asian.
– Ross Brawn pysyy jatkossa vastuuhenkilönä teknisissä ja kilpailullisissa asioissa, Mercedeksen tiedotteessa ilmoitettiin.
Brawn ei itsekään koe Lowea uhkana,
– Meidän on etsittävä Paddyn kanssa tehokas tapa tehdä yhteistyötä. Ennemmin tai myöhemmin lopetan, mutta sitä ennen haluan nähdä hedelmiä kovasta työstä, Brawn kommentoi italialaiselle Autosprint-lehdelle.
Brawn toimi 1990-luvulla Benettonin teknisenä johtajana ja siirtyi Michael Schumacherin mukana Ferrarille 1996. 2000-luvun lopulla hän toimi Hondalla ja osti tallin yhdellä punnalla 2009, kun Honda lopetti toimintansa F1:ssä. Brawn-talli voitti Jenson Buttonin kanssa 2009 tuplamestaruuden ennen kuin Brawn myi tallinsa Mercedekselle suurella summalla.
































