McLaren ja japanilainen Honda tiedotti torstaina, että autoyhtiö toimittaa tallille moottorit kaudesta 2015 lähtien. Sopimus ei kuitenkaan ole yksinoikeudella, joten mahdollisesti myös muita talleja saatetaan nähdä samoilla moottoreilla.

Honda pyöritti kokonaan omaa talliaan vuoteen 2008 asti, mutta lopetti toimintansa talousongelmien vuoksi. Tallin toiminnot osti suunnittelijaguru Ross Brawn, jonka nimeä kantanut Brawn GP tyhjensikin F1-sarjan palkintopöydän kaudella 2009. Nykyisen talli tunnetaan Mercedes GP:nä omistussuhteen muutoksien vuoksi.

Hondan tulevaisuu näyttää nyt valoisammalta ja se haluaa jälleen nimensä esiin autourheilun kuninkuusluokassa, nyt moottoritoimittajana.

– On ehkä parempi, jos Honda vastaa itse asiaan suoraan, mutta kaikki F1-sarjaan tulevat moottorinvalmistajat ovat siinä olettamuksessa, että he valmistautuvat tuottamaan moottoreita myös muille talleille, McLaren-pomo Jonathan Neale kertoi Autosport.com:lle.

– Mikäli FIA tai Bernie Ecclestone vaatii sitä (moottoreiden toimittamista muillekin), he ovat tietoisia asiasta. Eli meillä ei siten ole yksinoikeutta heihin.

Ensi kaudesta lähtien F1-autojen moottorit kokevat valtaisan muutoksen, kun siirrytään V6-turbo-moottoreihin. McLarenin nykyinen moottorinvalmistaja Mercedes hoitaa vielä ensi vuoden moottorit, jotta Honda ehtii kehittää omaansa.

– Meillä ei ole illuusioita asiasta. Ja meillä on paljon tekemistä, jotta olemme Hondan kanssa valmiita yhteistyöhon kauteen 2015 mennessä.

McLaren on kuitenkin sopinut joka tapauksessa olevansa ensisijainen yhteistyökumppani Hondalle.