Mark Webber jättänee Red Bull-tallin tämän kauden jälkeen. Hänen tiedetään tehneen Porschen kanssa ainakin esisopimuksen kilpailemisesta 2014 urheiluautoissa ja Le Mansin 24 tunnin ajossa. Lopullista päätöstään Webber ei välttämättä ole kuitenkaan tehnyt, sillä Ferrarin tiedetään neuvotelleen hänen kanssaan sopimuksesta.
Huhut yltyivät huhtikuussa, kun Webber ja Fernando Alonso bongattiin syömässä yhdessä päivällistä Dubaissa. Webberin mukaan siitä asiasta ei kannata tehdä johtopäätöksiä.
– Olemme Fernandon kanssa syöneet useasti yhteisiä päivällisiä 2001 jälkeen, mutta Twitteriä ei oltu vielä keksitty. Olen myös postannut kuvia itsestäni viettämässä vapaa-aikaa Jenson Buttonin ja muidenkin kanssa, mutta ketään ei ole kiinnostanut. Kun Fernando on valokuvissa, innostuu lehdistö heti. Siten media toimii, Webber naureskeli El Pais-lehden haastattelussa.
Webber ei kuitenkaan tyrmää Ferrari-huhuja.
– Koskaan ei voi sanoa ei koskaan. Mutta nyt ajan Red Bullilla ja olen täysin sitoutunut Red Bulliin. Meillä on ollut hienoja hetkiä yhdessä. Olen toki ilmoittanut, etten aio palata pienempään talliin, Webber selventää.
Webber ja Alonso ovat ystäviä, joten Webber olisi hyvä vaihtoehto Ferrarin kakkoskuljettajaksi Felipe Massan tilalle. Samalla Webber kuittaisi mukavat eläkerahat.

































