
Lotus-tallin toimitusjohtaja Eric Boullier pyyteli maanantaina anteeksi tallin ja Kimi Räikkösen välisiä radioviestejä, joissa puhuttiin rumia sanoja puolin ja toisin. Boullierin mukaan vastaava ei tule enää toistumaan.
Kisan jälkeen Räikkönen ja Lotuksen kilpailujohtaja Alan Permane sättivät toisiaan varikolla. Boullierin mukaan Lotuksella sovitellaan tilannetta ennen Abu Dhabin kisaa. Välejä yritetään korjata ensi torstaina suljettujen ovien takana, eikä mediaa kutsuttane paikalle.
Räikkösen välit Lotukseen eivät ole olleet lämpimät vähään aikaan. Hurjimmissa huhuissa jo spekuloitiin, ettei hän ajaisi kauttaan loppuun. Räikkönen halunnee kuitenkin tienata sopimuksessa määritellyt rahat ja ajanee Lotusta vielä Abu Dhabissa, USA:ssa ja Brasiliassa.