Formula ykkösten rengasvalmistaja Pirelli on ilmoittanut muuttavansa rengasseoksiaan kesäkuun alusta ajettavasta Kanadan GP:stä alkaen. Ratkaisuaan Pirelli perustelee turvallisuussyillä. Uudet renkaat ovat kestävämpiä ja kisoissa nähtäneen hieman vähemmän varikkopysähdyksiä.
Pirellin moottoriurheilupomo Paul Hembery toteaa Bild am Sonntag-lehdelle, että Pirelliä on turhaan mustamaalattu julkisuudessa. Rengasmuutoksilla ei pyritä suosimaan toisia talleja, eikä kyse ole muutenkaan merkittävistä muutoksista.
– Moni käyttää mediaa hyväkseen hyötymistarkoituksissa. Meihin on kyllä otettu yhteyttä ja pyydetty, ettemme murtuisi paineen alla. Sellaisesta ei ole ollut kyse, Hembery ilmoittaa.
Lotuksen uskotaan häviävän rengasmuutosten takia eniten. Lotuksen pääomistajan Genii Capital-sijoitusyhtiön johtaja Gerard Lopez on närkästynyt koko tilanteesta.
– Muutokset ovat typeriä. On todella hölmöä, että luovia ja autonsa fiksusti suunnitelleita talleja rangaistaan ja häviäjät saavat ilmaista kilpailuetua. Onko kyse sittenkään urheilusta?, Lopez laukoo.
Rengasmuutosten vaikutuksista saadaan selvyyttä vasta Montrealissa. Jotkut ovat arvioineet, ettei kyse ole merkittävistä muutoksista. FIA:n säännöissä myös kerrotaan, ettei rengasseoksiin saisi tehdä muutoksia muista kuin turvallisuussyistä.
































