F1-sarjan rengasvalmistaja Pirellin kesken kauden tekemät rengasmuutokset saattavat jäädä odotettua pienemmiksi. Kansainvälinen autoliitto FIA on päättänyt, että muutoksia saa tehdä ainoastaan turvallisuusperusteilla, kertoo Autosport-lehti verkkosivuillaan.

Lehden lähteiden mukaan FIA on teroittanut Pirellille, että liitto hyväksyy ja ottaa ilolla vastaan muutokset, joilla pyritään estämään renkaiden kuoriutumista. Renkaiden hajoaminen on ollut ongelma parissa viime kisassa.

Muutoksia etunenässä vaatinut Red Bull ja muut paremman kulutuskestävyyden perään haikailevat tallit ovat saamassa kuitenkin kylmää vettä niskaansa, sillä FIA on tehnyt selväksi, ettei liitto aio suvaita muutoksia, joiden tavoitteena on renkaiden kulumisen ja varikkopysähdysten määrän vähentäminen.

– FIA ja Pirelli käyvät koko ajan keskusteluja renkaiden hajoamisesta ja sen estämiseksi tehtävistä muutoksista. Nämä keskustelut eivät ole koskeneet renkaiden kulumista tai varikkostoppien määrää, FIA:n lähde kertoi Autosportille.

Tehtävät muutokset eivät myöskään saa palauttaa renkaiden teknisiä ominaisuuksia viime kautista vastaaviksi. Sen sijaan Pirelli on saanut ohjeet ratkaista ongelma muokkaamalla tämän kauden ominaisuuksia. Pirellin moottoriurheilujohtaja Paul Hembery oli varsin vaitonainen suunnitelmista.

– Katsotaan ja odotetaan minkälaisia muutoksia me teemme. Teemme kuitenkin kaikkemme minimoidaksemme ne, Hembery totesi.