Kamui Kobayashi on aloittelemassa uraansa Formula ykkösten ulkopuolella. Ollakseen ulkona vuonna 2013 autourheilun kuninkuussarjasta vuonna 2013, Kobayashi liittyi menneellä kaudella jälleen mukaan vain nähdäkseen Caterhamin kaatuvan.
Caterham ei ole kuitenkaan heittänyt lopullisesti kirvestä kaivoon mutta Kobayashi on jo suunnistanut kotikonnuilleen Japaniin testatakseen ”Superformula”-autoa.
Testit on suunniteltu alustavasti jo tälle viikolle.
– En voi valitettavasti sanoa mitään varmaa vuodesta 2015, mutta olen onnellinen, että minulle tarjoutui tällainen tilaisuus, Kobayashi pyöritteli.
Perin jännittävästi Andre Lotterer, joka korvasi Kobayashin Span osakilpailussa tänä vuonna, sijoittui viime vuonna Superformuloissa kolmanneksi.
Sarjan hallitseva mestari on Kazuki Nakajima. Myös Narain Karthikeyan sekä Vitantonio Liuzzi ajoivat päättyneellä kaudella kyseistä sarjaa.

































