Mika Kallio kaasutteli Moto2-kauden neljännen osakilpailun aika-ajossa Ranskan Le Mansissa 10. lähtöruutuun. Kallio ehti kiertää aika-ajon aikana Le Mansin 4185 metrin mittaisen radan vain kymmenen kertaa, kunnes aika-ajo keskeytyi sateeseen.
– Aika-ajo jäi hiukan lyhyeksi. Heti alussa alkoi jo tihuttaa vettä ja puolivälin paikkeilla sitten jo enemmän. Suurin osa kuljettajista palasi siinä vaiheessa takaisin varikkobokseihin ja aika-ajo päättyi siihen, harmistunut Kallio kertoi tiedotteessaan.
Lyhyeksi jääneen aika-ajon nopein kierrosaika 1.38,508 merkittiin Japanin Takaaki Nakagamille. Kymmenenneksi karauttaneen Kallion ero Nakagamin kärkiaikaan oli 1,050 sekuntia.
– Erot olivat taas tänään aika pieniä. Kyllä se vähän jäi harmittamaan, että kolmosrivin paikkakin jäi vain reilun sadasosan päähän. Kisassa kaikki on kuitenkin edelleen ihan mahdollista, täytyy vaan ottaa mahdollisimman terävä startti ja ajaa pari ensimmäistä kierrosta hieman riskillä.
Le Mansin avauspäivänä keulaongelmista kärsineen Kallion Kalex-pyörään tehtiin vielä tänään paljon muutoksia.
– Teimme monia muutoksia, mutta emme myöskään ihan kokonaan palanneet takaisin niihin säätöihin, joilla olen ajanut kaksi edellistä kisaa. Nyt emme tee enää mitään suurempia muutoksia, keskitymme vain hienosäätämään nykyisiä.
































