Anonyymit lähteet ovat kertoneet Reutersin saamien tietojen mukaan, että autonvalmistaja japanilainen Honda on tekemässä paluuta autourheilun kuninkuusluokkaan. Mutta tällä kertaa vain moottorin toimittajana. Reutersin mukaan ilmoitus paluusta tulee jo torstain aikana. Huhun ovat vahvistaneet Japanin yleisradioyhtiö NHK sekä paikallinen lehti Asahi.
McLarenin sopimus Mercedeksen kanssa loppuu kauden 2014 jälkeen joten kyseinen talli on vahva ehdokas yhteistyökumppaniksi. Mitä ilmeisimmin ensi kaudeksi tulevat sääntömuutokset moottorien osalta ovat houkutelleet japanilaisfirman takaisin formulasirkuksen pyörteisiin. Ensi kaudella autoissa nähdään 1.6-litraiset turboahdetut moottorit.
McLarenin ja Hondan leirissä puolestaan pidetään visusti suut supussa asiasta.
– Olen neuvotellut jo aikaa sitten Mercedeksen kanssa [vuotta 2014 koskien]. Luulen, että keskustelut kaudesta 2015 ovat minun ja Mercedeksen välillä eikä lehdistön, McLarenin tiimipäällikkö Martin Whitmarsh totesi ESPN:n verkkosivuilla.
– Tällä hetkellä ei ole mitään kerrottavaa, Hondan edustaja puolestaan kertoi.
































