
F1-talli AlphaTauri on sortunut käsittämättömään virheeseen Unkarin GP:n yhteydessä. Talli vaihtoi aika-ajojen jälkeen Pierre Gaslyn autoon moottorin, mutta ei tehnyt siitä virallista ilmoitusta kansainväliselle autoliitto FIA:lle.
Gasly joutuu näin ollen lähtemään kisaan varikolta. Se ei tosin Gaslyn tilannetta käytännössä suuremmin hetkauta.
Gasly olisi joutunut muutenkin lähtemään kisaan viimeisestä ruudusta, koska hänelle vaihdettiin jo neljäs moottori kauden aikana. Gasly päätyi aika-ajoissa toiseksi viimeiseksi, eli sijalle 19 vain Williams-tallin Nicholas Latifi takanaan.
Red Bull-tallin neuvonantaja Helmut Marko kertoi aiemmin sunnuntaina, että MM-sarjaa johtavan Max Verstappenin autoon vaihdetaan moottoriosia.
Red Bull päätyi kuitenkin radikaalimpaan ratkaisuun: Verstappenin ja hänen tallikaverinsa Sergio Perezin autoihin on vaihdettu uudet polttomoottorit, turboahtimet, sekä MGU-H:t ja MGU-K:t (energiankierrättäjät).
Verstappen ja Perez eivät joudu kärsimään lähtöruuturangaistuksia, koska kyseessä ovat vasta kauden kolmannet osat. Sen säännöt siis sallivat.
Verstappenin ja Perezin tilanne ei ole tästä huolimatta häävi. Aika-ajoissa autonsa teknisistä ongelmista kärsinyt Verstappen starttaa sarjan kesätaukoa edeltävään kisaan ruudusta 10. Perez rullaa ruutuun 11.
Lue myös:F1-pomo tylyttää taas rajusti kuskiaan – ensin ilkuttiin tequilasta ja nyt ennenaikaisesta lomasta