
F1-talli Mercedes ei ole onnistunut tällä kaudella. Ensi kaudella kaikki voi kuitenkin muuttua.
Tallin insinööriAndrew Shovlinteki lauantaina paljastuksia siitä, missä talli menee ensi kauden auton osalta.
– Säännöt muuttuvat ensi vuodeksi ja se tulee vaikuttamaan siihen, miten autoa tullaan suunnittelemaan, Shovlin sanoiGP Fans-sivuston mukaan.
– Aina sanotaan, että paras auto on se nopein ja se on tällä haavaa Red Bull. Miten asia on ensi vuonna, sitä on tässä vaiheessa vielä vaikea sanoa, Shovlin jatkoi.
Mercedes on edelleen suunnitteluasteella uuden autonsa suhteen. Isoja linjanvetoja ei ole vielä tehty.
– Tutkimme vielä erilaisia konsepteja ja se tulee ottamaan vielä aikaa. Mietimme sitä, minkälainen konsepti antaisi meille parhaan kilpailuedun ensi kaudeksi, Shovlin sanoi.
Mercedeksen tämän kauden auto on ollut iso pettymys.Lewis Hamiltonon jo ehtinyt toteamaan, ettei hän jää ”kaipaamaan sitä hetkeksikään”.
Lue myös: Yhdysvaltalaiskuski raivostui F1-sarjalle – antoi palaa täydeltä laidalta