Legendaarisen Michael Schumacherin poikaa Mickia kutsutaan nykyään ikävällä lempinimellä F1-piireissä. Mick Schumacher, 23, on tehnyt tällä kaudella miljoonaluokan tuhot Haas-tallille, mikä on saanut asiantuntijat jopa kyseenalaistamaan hänen paikkansa kuninkuusluokassa.

Schumacher ajoi viimeksi Monacon GP:ssä rajusti seinään. Kilpuri meni rysäyksessä kahtia, mutta Schumacher selvisi hurjasta tilanteesta onnekseen säikähdyksellä.

Schumacher myönsi, että hän teki ajovirheen edellisessä mutkassa: 10 senttiä sivuun linjalta ja sitten mentiin.

Varikoilla on kuiskuteltu sen jälkeen ”kolaripojasta”, minkä nimen Haasin tallipomo Günther Steiner on tuonut Daily Star-lehden väitteen mukaan tiettäväksi Schumacherille.

Schumacher rakentaa uraansa Ferrarin siipien suojissa. Hänellä ei ole kuitenkaan mitään asiaa Maranellon punaisten tiimiin ainakaan kahden seuraavan kauden aikana. Charles Leclercin ja tämän tallikaverin Carlos Sainzin sopimukset ulottuvat vuoden 2024 loppuun.

Schumacherin sopimus tulee puolestaan Haasin kanssa tiensä päähän tämän kauden jälkeen. Yhtenä mahdollisuutena on pidetty sitä, että Schumacherille irtoaisi töitä Aston Martin-tallista, jos nelinkertainen maailmanmestari Sebastian Vettel päättää lopettaa pitkän uransa tähän kauteen.

Schumacher on Williams-tallin Nicholas Latifin kanssa F1-sarjan ainoa kuljettaja, joka ei ole pystynyt avaamaan pistetiliään vielä tällä kaudella.

Lue myös:Tekikö Red Bull ison virheen? – ”Uskomattomalle” kuskille ylistystä

Lue myös:F1-tähti Max Verstappenilta mielenkiintoinen väite tulevaisuudestaan

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)