Formula ykkösten nelinkertainen maailmanmestari Alain Prost kertoi Monacossa Telegraph-lehden haastattelussa turvallisuusasioiden kehittyneen Formula ykkösissä valtavasti. Prostin mielestä nykypolven F1-ajajat eivät ajattele turvallisuudesta enää samalla kuin Prostin ikäpolven ajajat ajattelivat.
– Olin tällä viikolla Cannnesissa katsomassa uutta dokumenttielokuvaa Sir Jackie Stewartista. Aina kun näemme edellisten sukupolvien ajavan kilpaa, ajattelemme heidän olevan selviytyjiä, Prost kertoo.
Turvallisuusasiat ovat Prostin mielestä unohtuneet. Se voi olla vaarallista, koska riskit ovat aina olemassa.
– Nykyään ei ole samaa asennetta, eikä ajeta samalla mielellä. Vanhoihin aikoihin ei voi palata. Nuoret kuljettajat eivät ole nähneet vakavia onnettomuuksia koko uransa aikana, Prost sanoo.
Formula ykkösten viimeisimmät kuolonkolarit tapahtuivat Imolassa vappuna 1994. Itävaltalainen Roland Ratzenberger sai surmansa aika-ajoissa ja kolminkertainen maailmanmestari Ayrton Senna sai surmansa kilpailussa. Senna tunnettiin ahkerana turvallisuusasioiden puolestapuhujana. Ironista olikin, että ajajien turvallisuuden eteen tehtiin valtavasti panostuksia hänen kuolemansa jälkeen.
































