Miesten Suomen Cupin 2020 pelaaminen keskeytyi maaliskuussa juuri neljännesvälierien alla koronatilanteen takia.
Cupin ottelut pääsevät jatkumaan kuitenkin kesäkuussa, Palloliitto tiedotti tiistaina.
Cup pelataan välieriin saakka ennen Veikkausliigakauden alkua kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla. Neljännesvälierien lisäksi myös puolivälierät ja välierät on arvottu jo keväällä ja ottelut on nyt aseteltu välieriin saakka.
Neljännesvälierät pelataan tiistaina 16.6. ja keskiviikkona 17.6. siten, että arvontakaavion ylemmän puolen neljä ottelua pelataan tiistaina ja alemman puolen neljä ottelua keskiviikkona. Vastaavasti puolivälierät pelataan tiistaina 23.6. ja keskiviikkona 24.6. sekä välierät viikonloppuna 27.-28.6.
Loppuottelun ajankohta ei ole vielä selvillä.
– Koronatilanteen takia voimassa olevat rajoitukset saattavat seuraavan kuukauden aikana muuttua merkittävästikin ja tarkemmat ohjeistukset cupin ottelutapahtumien osalta annetaan lähempänä otteluiden pelaamista, Palloliitto toteaa tiedotteessaan.
Lähde: Palloliiton tiedote.
































