
Cristiano Ronaldo nousi kotijoukkueen sankariksi rangaistuspotkupilkulta, kun jo yhdeksännessä peräkkäisessä Italian mestaruudessa kiinni oleva Juventus venyi Serie A:n lauantain myöhäisottelussa 2-2 (0-1) -numeroihin Atalantan kanssa.
Juve oli alusta lähtien pulassa vieraidensa kanssa.
Atalanta siirtyi johtoon, kun ottelua oli pelattu 16 minuuttia. Maalin viimeisteli Duvan Zabata.
Juventuksen tasoitusta saatiin odottaa 55. minuutille, kunnes Ronaldo onnistui rankkarista.
Kotijoukkue ahdettiin uudelleen takaa-ajajaksi 25 minuuttia myöhemmin, jolloin Ruslan Malinovskiy aiheutti lisää murhetta Juventukselle.
Ronaldo pääsi isännät piinasta 90. minuutilla – ja jälleen 11 metristä.
– Cristiano on mestari myös päästään. Hänen onnistuu kestää paineet uskomattomalla tavalla, Juventuksen päävalmentaja Maurizio Sarri hehkutti tähteään lehdistötilaisuudessa.
Juventus johtaa sarjaa 32 kierroksen jälkeen kahdeksan pisteen erolla Lazioon, joka hävisi lauantain ottelunsa lukemin 1-2 Sassuololle.
Atalanta hiillostaa Laziota vain pisteen päässä.