Englannin jalkapallon Valioliigan Arsenal sai pettyä taas keskiviikkona, kun joukkue kohtasi kotonaan Southamptonin.

Vahvan alkukauden pelannut Southampton kiusasi isäntiä ja onnistui nappaamaan Emirates Stadiumilta yhden pisteen, kun ottelu päättyi 1-1.

Se oli jälleen yksi pettymys Arsenalille, joskin tappioputken katkeaminen oli helpotus. Arsenal on kuitenkin jäänyt jo kuudessa sarjaottelussa putkeen ilman voittoa, ja sen viimeisin kolmen pisteen saalis onkin marraskuun alusta.

Keskiviikkona Southampton siirtyi avausjaksolla johtoon Theo Walcottin osumalla, mutta Pierre-Emerick Aubameyang tasoitti pelin toisen 45-minuuttisen alussa. Isäntien hyvä meno päättyi kuitenkin tunnin paikkeilla, kun Gabriel ajettiin kentältä ulos. Niinpä tykkimiehet pelasivat ottelun loppuun vajaamiehisenä.

– Tulimme toiselle jaksolle todella vahvasti ja teimme maalin, mutta kun meillä oli menossa paras hetkemme, ammuimme itseämme jalkaan. Se tietenkin hankaloitti tehtäväämme, Arsenalin päävalmentaja Mikel Arteta viittasi ulosajoon Sky Sportsin haastattelussa.

Tasapeli ei tehnyt Artetan tilanteesta helpompaa. Rajun kritiikin kohteena olleen pääluotsin on käännettävä joukkueen kelkka nopeasti tai muuten edessä siintää potkut.

Arteta kuitenkin muistutti, että Arsenalin keskiviikon esitys oli lupaava.

– Tyydymme yhteen pisteeseen, sillä pelasimme 35 minuuttia 10 miehellä. Osoitimme sinnikkyyttä ja luonnetta pysymällä ottelussa mukana näinkin vaarallista joukkuetta vastaan.

– Olemme tietenkin myös pettyneitä, koska näytimme maalimme jälkeen, että haluamme voittaa, hän päätti.

Arsenal on kerännyt kauden 13 ottelustaan vain 14 pistettä. Joukkue on tällä hetkellä Valioliigan 15:s.

LUE MYÖS: Näkökulma: Kuka muistaa vielä? – valmentaja Raimo Helmistä haukuttiin rajusti (KiekkoUutiset.fi)