Valioliigaseura Manchester Cityn manageri Roberto Mancini on nimennyt Carlos Tevezin 25 nimen ryhmään, jotka ovat edustuskelpoisia Valioliigassa loppukauden ajan. Mancini nimesi Tevezin ryhmään, vaikka mies on marraskuusta lähtien majaillut kotimaassaan Argentiinassa.
Tevez ei halua palata takaisin Englantiin ja mies on vaatinut siirtoa. Mikään seura ei ole kuitenkaan ollut halukas maksamaan Cityn pyytämää 30 miljoonaa euroa oikuttelijasta.
– Jos hän tulee takaisin ja on pelikunnossa, niin toki hänen peluuttamisensa on mahdollista, Mancini kommentoi BBC:n verkkosivujen mukaan.
– Toivon hänen itsensä puolesta, että hän on treenannut näiden kolmen kuukauden aikana. Se olisi hyväksi hänelle itselleen. Juuri nyt en kuitenkaan ajattele kuin yhtä asiaa ja se on Valioliiga, Mancinijatkaa.
Tevez joutuu siis pysymään Cityn miehenä myös jatkossa, sillä vaikka muun muassa AC Milan, Inter Milan ja Paris Saint-Germain olivat miehen perässä, niin kukaan ei päässyt lopulliseen sopimukseen Cityn kanssa. Tevez on menettänyt miljoonia euroja palkkatulona oikuttelunsa vuoksi.































