Liverpool joutui lopulta taipumaan toiseksi Englannin Valioliigassa, vaikka se kaatoi sunnuntaina Wolvesin 3-1.
Samaan aikaan kuitenkin Manchester City nousi huimaan 3-2-voittoon Aston Villasta ja näin City vei mestaruuden yhden pisteen erolla.
– Onnittelut Man Citylle jaPep Guardiolalle. Kiitos myös Wolvesille ja Aston Villalle hyvästä vastuksesta, Liverpoolin manageriJürgen Klopponnitteli rehdistiBBC:llä.
– Tämä ei ollut tulos, minkä halusimme. Tämä oli vuoristorataa. En tiedä tarkkoja tuloksia, mutta Aston Villa johti 1-0 ja jopa 2-0? Onhan tämä tietysti pettymys, Klopp myönsi.
Klopp on tottunut voittamaan, mutta myös häviämään. Borussia Dortmundin peräsimessä hän takoi loistavaa tulosta, mutta aina vain Bayern Münchenillä oli enemmän pisteitä.
– Se on elämäni tarina. Olen edelleen ennätyksen haltija siinä, miten suurella pistemäärällä olen jäänyt toiseksi. Sinun pitää kerätä enemmän pisteitä kuin kukaan muu ja siihen emme pystyneet, Klopp kuvaili riipaisevasti.
Toki Liverpoolin kausi on silti ollut loistava. Se on voittanut jo kaksi pokaalia ja metsästää vielä toukokuun lopulla kolmatta Mestarien liigan finaalissa.
– 92 pistettä on uskomaton saavutus. Olisimme halunneet kaiken, mutta emme saaneet, Klopp sanoi.
Teksti: Ville Hirvonen
Lue myös:Uskomatonta draamaa päätöskierroksella! Manchester City juhlii Valioliigan mestaruutta






























