Chelsea oli viime kesänä tiukasti Sevillan ranskalaistoppari Jules Kounden, 23, kintereillä. Siirto jäi siis toteutumatta, mutta Chelsea ei ole antanut periksi.
Espanjalaislehti AS uutisoi, että Chelsea haluaa varmistaa jo hyvissä ajoin kaupat Sevillan kanssa ennen tarjouskilpailun mahdollista kiihtymistä.
Sevilla vaati vielä viime kesänä Koundesta noin 70 miljoonaa euroa. Nyt se tyytyy – pakon edessä – vähempään.
Hintapyyntö on tippunut AS:n mukaan 20 miljoonalla, sillä rankoissa taloudellisissa vaikeuksissa oleva Sevilla kaipaa kipeästi ja nopealla tahdilla täytettä kassaansa. Lehti uutisoi, että Chelsea on tuon 50 miljoonan euron tarjouksen jo tehnyt.
Koundella on sopimusta jäljellä vielä kaksi ja puoli vuotta, mutta selviö siis on, että hänen ja Sevillan tiet eroavat tämän kauden jälkeen.






























