Suomen jalkapallomaajoukkueen topparilupaus Leo Väisänen jatkoi hyviä otteitaan ruotsalaisjoukkue Elfsborgissa, johon hän siirtyi täksi kaudeksi.

Elfsborg pelasi torstaina Ruotsin Cupin puolivälierissä kaataen Häckenin. Väisänen ja kumppanit nappasivat voiton maalein 2-1. Välierissä Elfsborg kohtaa Göteborgin.

Väisänen pelasi ottelussa täydet minuutit ja kuului joukkueensa alakerran johtaviin pelaajiin. Häckenin paidassa viiletti puolestaan kaksi Suomen maajoukkuepelaajaa, kun Joona Toivio ja Jasse Tuominen pääsivät avauskokoonpanoon. Toivio pelasi täydet minuutit, mutta Tuominen otettiin vaihtoon 72. minuutilla.

Suomalaispelaajista Ruotsin Cupin välierissä nähdään myös maalivahti Carljohan Eriksson, jonka edustama Mjällby kaatoi torstaina Falkenbergin 1-0. Eriksson seurasi ottelun vaihtopenkiltä.

Saku Ylätuvan AIK hävisi Malmölle 4-1 ja tippui jatkosta. Taitava suomalaisnuorukainen oli avauksessa, mutta hänet otettiin vaihtoon jo 54. minuutilla.

LUE MYÖS: Näkökulma: Nyt saattoi Sveitsille pamahtaa MM-jackpot (LeijonaUutiset.fi)