Suomen jalkapallomaajoukkue pesi hieman kasvojaan surkean Moldova-ottelun jälkeen Hollannin voitettua EM-karsintaottelun Rotterdamissa vain 2-1. Hollanti teki maalinsa ensimmäisen 16 minuutin aikana. Ensin Klaas-Jan Huntelaar maalasi kulmapotkutilanteesta suomalaisten nukahdettua ja toisen maalinsa hän viimeisteli rangaistuspotkusta. Mikael Forssell teki Suomen kavennusmaalin 18. minuutilla.
Forssellin kavennuksen jälkeen Suomella oli useita maalipaikkoja, mutta Hollannin maalivahti Maarten Stekelenburg selvisi onnella. Toisella puoliajalla Suomen ote katosi ja Hollanti kykeni jäädyttämään Suomen pelin saavuttaen niukan voiton.
Hollanti aloitti ottelun kovalla painostuksella. Suomen puolustus oli alussa kuitenkin hereillä, eikäHollanti heti saanut rakennettua vaarallisia paikkoja. Ottelun ensimmäisen kulmapotkun sai Suomineljännellä minuutilla. Tilanne hukattiin, mutta Suomi sai heti perään toisen kulman, josta ei kuitenkaansyntynyt mitään valmista.
Seitsemännellä minuutilla Hollanti teki avausmaalinsa. Wesley Sneijder antoi kulmapotkun lyhyenä jaKlaas-Jan Huntelaar puski maalin Rafael van der Vaartin keskityksestä,kun Suomi ei ollut valmiina. Suomen puolustus nukahti tilanteessa täydellisesti.
Avausmaalinsa jälkeen Hollanti pelasi kovalla itseluottamuksella. 11. minuutilla Roman Eremenko antoitökerön harhasyötön, josta seuranneesta hyökkäyksestä Ibrahim Afellay veti yli. Minuuttia myöhemminHuntelaar pääsi vapaaksi, mutta Fredriksson tuli hyvin vastaan pelastaen tilanteen. Sen jälkeen Hollantisai vaparin, jonka Sneijder veti kohti alanurkkaa, mutta Fredriksson sai näppinsä väliin.
Hollanti sai 16. minuutilla rangaistuspotkun, kun Markus Heikkinen kaatoi Mark van Bommelin. Pilkkua asettuivetämään Huntelaar, joka tykitti varmasti vasempaan alanurkkaan. Fredriksson oli vedossa hyvin mukana, muttatorjuntaan ei ollut saumoja. Suomi pääsi kuitenkin otteluun mukaan paria minuuttia myöhemmin kulmapotkutilanteesta.Kulma annettiin tarkasti maalin edustalle ja Nigel De Jongin vapaaksi unohtama Mikael Forssell pääsipuskemaan uransa 20:nnen maaottelumaalinsa kaventaen 1-2.
Kavennuksestaan itseluottamusta saanutSuomi oli 25. minuutilla erittäin lähellä tasoitusmaalia. Roman Eremenko antoi loistavan noston ja Mika Väyrynenoli päästä palloon. Gregory van der Wiel pääsikuitenkin väliin ja pelasti varmalta maalilta näyttäneen tilanteen.Hollanti oli 29. minuutilla tehdä maalin van der Vaartin päästyä vetopaikkaan. Fredriksson pystyi kuitenkintorjumaan, kun laukaus jäi löysäksi. 32. minuutilla Forssell syötettiin yksin läpi, mutta tykitti päinmaalivahti Maarten Stekelenburgia.
Suomen hyvät tilanteet jatkuivat 38. minuutilla. Daniel Sjölund tarjoili Forssellille, joka ei päässytaivan vetämään ja Stekelenburg tuli väliin. Minuuttia myöhemmin Väyryselle pelattiin vetopaikka, muttaStekelenburg pelasti taas hienolla jalkatorjunnallaan. Suomi esti ensimmäisen puoliajan lopulla Hollantiarakentamasta vaarallisia hyökkäyksiä ja tauolle mentiin Hollannin 2-1 johtolukemissa.
Toinen puoliaika alkoi vauhdikkaasti. Ensimmäisen vaarallisen tilanteen sai Ibrahim Afellay, muttaFredriksson tuli hienosti väliin. Suomi painosti sen jälkeen hienosti ja Hollannin puolustus olikovilla. 54. minuutilla keskitys meni vain vähän maalipaikassa olleesta Heikkisestä ohi. Sen jälkeen Hollantisai vastahyökkäyksen, mutta Suomen onneksi Huntelaar ei ehtinyt palloon.
Suomi oli lähellä maalia 68. minuutilla. Tim Sparv juoni Väyryselle paikan, mutta Hollannin puolustus pääsiväliin, eikä Väyrynen ehtinyt vetämään. Sen jälkeen Hollanti jäädytti tehokkaasti Suomen peliä eikä yrittänythyökätä turhalla riskillä. Tavoitteessaan Hollanti onnistuikin, kun Suomella oli vaikeuksia hyökkäystenrakentelussa. Forssell oli toisella puoliajalla pimennossa ja 80. minuutilla hänet vaihdettiin AlexeiEremenko junioriin.
Viimeisen vartin aikana Hollanti pelasi hyvin varovaisesti, eikä ottanut riskejä Suomella oli onneakinmatkassa, sillä Niklas Moisander koski palloon kädellään rankkarialueella, mutta pilkkua ei vihelletty.88. minuutilla Suomi sai vapaapotkun hyvästä paikasta. Eremenko junior veti kuitenkin muuriin, eikäjatkotilanteesta saatu vetoa maalia kohden. Seuraavasta tilanteesta Sparv sai paikan hyvästä noususta,mutta Stekelenburg torjui helposti. Sen jälkeen vaarallisia tilanteita ei nähty ja Hollanti voitti 2-1.
Hollanti – Suomi 2-1 (2-1)
1-0 Klaas-Jan Huntelaar (7)
2-0 Klaas Jan-Huntelaar (16) rp
2-1 Mikael Forssell (18)
Suomi: Otto Fredriksson, Petri Pasanen, Niklas Moisander, Veli Lampi, Markus Heikkinen, Tim Sparv, Roman Eremenko, Daniel Sjölund (68 Jonatan Johansson), Kasper Hämäläinen (46 Roni Porokara), Mika Väyrynen, Mikael Forssell (80 Alexei Eremenko jr).






























