Sveitsi eteni sensaatiomaisesti jääkiekon MM-finaaliin kaatamalla lauantain välierässäUSA:n 3-0, ja varmisti samalla mitalin pitkän tauon jälkeen. Sveitsin edellinen MM-mitali onpronssi vuodelta 1953, jolloin MM-turnauksessa ei vielä pelattu pudotuspelejä.

Voittomaaliksi jääneen 1-0 -osuman viimeisteli toisessa erässä Nino Niederreiter. Hänelleei pelkkä mitali vielä riitä.

– Olin varsin hermostunut, kun maalia ei tahdottu saada aikaiseksi pitkään aikaan. Tiesimme,että emme saa kunnoittaa USA:ta liika. Pystymme lyömään myös Ruotsin. Nyt hoidammemyös mestaruuspytyn kotiin, Niederreiter vakuutti Sveitsin yleisradion verkkosivuilla.

– Joka ainoa pelaaja halusi saavuttaa finaalipaikan. Tämä oli mahtava peli tältä joukkueelta,ja koko Sveitsi saa olla heistä ylpeitä, hehkutti Sveitsin päävalmentaja Sean Simpson.

– Nämä jätkät saavat minut todella ylpeiksi. On uskomatonta, kuinka kaikki pelaajat tukevattoisiaan ja taistelevat toistensa eteen. Joukkue on kasvanut turnauksen edetessö siten,että pystymme pelaamaan parasta mahdollista jääkiekkoamme, iloitsi puolestaan joukkueenkapteeni Mathias Seger.

Yksi Sveitsin sankareista oli 29 kertaa kiekon tielle ehtinyt ja nollapelin pelannutmaalivahti Reto Berra.

– Oikeastaan USA:lla oli todella vaarallisia paikkoja vain kerran tai kaksi. Mutta jännitysoli mieletön, sillä tilanne oli pitkään 1-0, mietti Berra.