Ruotsi voitti jääkiekon MM-kisoissa kultaa lyötyään finaaliottelussa Sveitsin 5-1. Ruotsin päävalmentajalle Pär Mårtsille MM-kulta oli erityisen helpottava saavutus. Hän on ollut Ruotsissa rajun ryöpytyksen kohteena.
– En tunne mitään. On epätodellista katsoa tätä ihmismerta ja tietää, että viimeinkin olemme voittaneet kotona. Pelasimme niin pirun hyvän ottelun. Saimme osoittaa, että Globen on meidän, kommentoi Mårts TV4:lle.
Mårts aloitti Ruotsin valmentajana 2010. Vuoden 2011 MM-kisoissa hän johdatti Ruotsin hopealle, mutta sai lähinnä lokaa niskaansa, koska finaalisa Ruotsi sai Suomelta turpaansa 1-6. Vuonna 2012 ensimmäisissä jaetuissa kotikisoissa Ruotsi hävisi puolivälierässä Tshekille, vaikka sillä oli riveissään lukuisia NHL:n supertähtiä. Klassinen sanonta ”kolmas kerta toden sanoo” päti Mårtsin tapauksessa.
Mårts toi 2011 Tre Kronoriin uuden pelisysteemin, joka muistuttaa pohjoisamerikkalaista suoraviivaista pelitapaa. Hänen systeeminsä on saanut paljon kritiikkiä, mutta nyt kritiikki todennäköisesti vaimenee. Ainakin Sedinin veljeksille Mårtsin systeemi sopi hyvin.































