Leijonien kymmenen ottelua kattanut urakka jääkiekon MM-kisoissa päättyi 2-3 -rankkaritappioon USA:lle. Tappio söi suomalaispelaajia syvältä. Kolmannessa erässä oli nähty nousu kahden maalin tappioasemasta tasoihin, kun Lauri Korpikoski oli osunut Mikael Granlundin järjestämistä paikoista.

– Ottaa koville! He halusivat pronssia, me halusimme pronssia, tilitti kokenut Leijona-pakki Ossi Väänänen.

Leijonat aloitti ottelun kehnosti.

– Meillä oli huono alku, mutta se ei ole selitys. Yritimme olla valmiina. Toki tällaiseen peliin lähteminen on haastavaa. USA oli valmiina ensimmäiseen erään, Väänänen taustoitti.

Väänäsen mielestä ratkaisu oli arpapeliä.

– Pelasimme paljon paremmin toisessa ja varsinkin kolmannessa erässä. Tulimme tasoihin. Rankkarikisassa on vähän sama asia kuin heittäisi kolikkoa.